En halua sanoa vielä hyvästejä

olen aina inhonnut sanassa piilevää surumielisyyttä

siinä on jotenkin lopullinen tuntu

vaikka tietää että aina tulee uusi kesä

uudet päivät mökillä

aurinko ja lämpö

nämä ovat viimeisiä päiviä

ujeltaa lokki taivaalla

ja sorsa räpiköi jo kylmenneessä vedessä

joutsenen siiveniskuja ei enää kuulu

ne ovat kai jo paenneet

tämä on minun paikkani, huudan metsään

ja odotan vastausta

jalkojen alla rätisee ja kumisee

hengitän metsää sisääni

mikään ei ole riittävästi

sudenkorennot tanssivat luonnottomasti,

katkonaisin ja hallitsemattomin liikkein

ne tietävät että tämä on lopun alkua

ne tuntevat saman kuin minä

sen miten valo vähenee, tuuli muuttuu, lehdet kuivuvat

tulevat sateet, mädäntynyt maa, pimeys, toisenlainen valo

laiturilla tuuli puhaltaa kylmää ilmaa ihon alle

tähystän pikkukaloja, mutta niitä ei enää näy

vesi on mennyt sekaisin, velloo ja on läpinäkymätön

silitän kirjavaa rantakallioita, sen muotoja ja koloja,

asettelen itseni siihen makaamaan jäsen kerrallaan,

tarkasti ja huolellisesti

mutta se ei ole enää lämmin

ilmassa tuoksuu pysyvä kosteus ja maanalainen syvyys

toisaalta pidän siitä, mutta toisaalta

se saa minut surulliseksi

puutarhassa 

kaikki marjat joita ei ehditty poimia ovat kutistuneet

kuivuneet pieniksi ryppyisiksi kasoiksi

yrtit yrittävät vielä ja piparminttu tuoksuu vaimeasti

omenat ovat elossa ja paisuvat

kypsyvät punaposkisiksi, toiset jäävät vihreiksi

pian on niiden aika

en voi vastustaa kiusausta ja syön raa’an omenan suoraan puusta

istun alas viileälle ruoholle ja kuuntelen,

enkä voi valehdella enää itselleni

täällä on nyt hiljaisempaa

ja äänet vähenevät päivä päivältä

mutta

illalla lämmitetään sauna

sytytetään valoja palamaan

ulos, sisälle, syvälle ihon alle 

ja nautitaan kesän viimeisistä päivistä