Yökylät ovat kivoja.

Pienenä niitä harrasti useammin ja ne olivat kivuuden lisäksi aika jänniäkin. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä harvemmin sitä yökyläilee. Nyt tuli taas todistettua, että pitäisi ehkä palata hiukan tässäkin asiassa sinne lähemmäs lapsuuden tapoja sekä saloja ja yökyläillä oikeasti useammin. Vaikka ihan ilman kummempaa syytä pakata kimpsut ja kampsut ja suunnata ystävän luo.

Varsinkin kun punkka on pedattu näinkin kivaan taloon kuin ystävälläni.

Kyllä kelpasi majailla viikonlopun ystävän seurana, korvata reissulla olevaa poikaystävää.

Ystävälläni on superhyvä ja tarkka silmä sisustamisessa! Sisustuksessa ja kodin pienissä yksityiskohdissa silmä lepää ja pikku oivallukset inspiroivat itseäkin. Tulee fiilis, että tekee mieli laittaa kaikki kotonakin ihan uusiksi tai ainakin kehitellä jotain pientä kivaa ja uutta omaan kotiin.

Kulutimme viikonlopun reippaan Uno-koiran kanssa lenkeillä, syöden herkkuja, peläten olemattomia ja olemassaolevia hirvikärpäsiä, nauttien huonosta elokuvasta koska se sallii juttutuokiot ja silti ei tipu juonen kyydistä (meillä oli liikaa asiaa ja liian kauan viime näkemästä), napostellen sopivasti kypsyneitä metsämustikoita (jotka olivat tosin vähän vetisen makuisia kaikesta sateen määrästä!), istuskellen pienellä ja hiljaisella hiekkarannalla seuraten silkkiuikkuperheen menoa, höpötellen kaikkea tärkeää ja kaikkea ihanan turhaa, nauraen, vakavoituenkin välillä ja pääasiassa tietty rentoutuen. Onnistuimme myös kuluttamaan Tokmannissa melkein kaksi tuntia. Tokmannissa. Mahdollista ehkä ainoastaan toistemme seurassa.

Mutta kivaa oli, ei voi muuta sanoa. Eikä se oikeastaan ole mikään yllätyskään, kun on niin huippu tyyppi ystävänä.

Ihana talo ja söpö omenapuutarha, ystävä sekä Uno-koira saavat minut kyllä vieraakseen toistekin. 

Varokaa vaan, kohta alan vierailla useamminkin!