Kun pionit eivät auenneet.

Miten surullinen lause pioneja rakastavalle. Varsinkin kun niin tapahtuu.

Haaveilen aina keväisin pioneista. Ne ovat aika jännittäviä kukkia. Jännittävän niistä tekee se, että ne muuttavat muotoaan ja väriään avautuessaan. Parhainta ehkä kukissa onkin juuri se niiden avautuminen ja sen seuraaminen. Miten pienestä pallosta avautuu muhkea ja näyttävä kukinto, joka vaihtaa värisävyjään.

Sain aivan ihania pioneja balettinäytöksen jälkeen vanhemmiltani ja kiikutin ne kotiin onnellisena. Tein mielestäni kaiken oikein, leikkasin uuden imupinnan varsiin ja laitoin ne haaleaan veteen maljakkoon. Vaihdoin veden säännöllisesti puhtaaseen ja leikkasin tarvittaessa uutta imupintaa varsiin.

Toinen pioneista raotti lupaavasti hiukan terälehtiänsä, mutta sitten ei tapahtunut enää mitään. Odotin ja ajattelin näiden tapausten olevan vain vähän uneliaampia ja hitaampia.

Jonkin ajan päästä kukat alkoivat kuitenkin näyttää nahistumisen ja kuivumisen merkkejä. Ei auttanut enää vedenvaihdot tai leikkausoperaatiot. Vihreä neilikka kuitenkin kukoisti pirteänä nuukahtaneiden pionien keskellä.

Eivät ne pionit ikinä auenneet. Kummallista ja on tapahtunut kerran aikaisemminkin. 

Missä siis vika, kun täydellisen terveen näköiset ja hehkeät pionit eivät avaudu ollenkaan ja alkavat vain nahistua? Olen aika varma, että it wasn’t me. Vai oliko?