Pariisissa kevät kurkki puista ja pensaista. Ruoho kasvoi jo vihreänä, mutta jotkut puut hiukan vielä ujostelivat. Eivät uskaltaneet vielä paljastaa koko komeuttaan. Mutta kirkkaan vihreitä lehtien alkuja katsellessani tiesin, että ne olisivat jo viikon päästä kasvaneet täysikasvuisiksi. Aurinkoisemmissa paikoissa kiireisimmät puut olivat jo puhjenneet täyteen vihreyteensä.
Siitä on kuusi vuotta, kun olin Pariisissa ensimmäistä kertaa. Silloin oli jo toukokuun alku ja kevät täydessä loistossaan. Aurinko paistoi ja oli lämmin. Kaupunki oli edelleen se sama, mutta jotain oli myös muuttunut. Nyt oli enemmän turisteja (pääsiäinen!) ja ihmisten määrä yllätti, vaikka olinkin osannut kuvitella että joku muukin oli ajatellut viettää pääsiäisensä Pariisissa. Ihmisiä kuhisi joka puolella ja tuli olo, että piti hakeutua rauhallisemmille seuduille. Onneksi niitä turvapaikkojakin löytyi. Jossain oli aina hiljaisempi mukulakivinen katu tai rauhallisesti soliseva pikku kahvila, syrjäinen penkki puiston suojassa tai Seinen rannalla.
Kun saavuimme, satoi. Joku on joskus sanonut, että Pariisi on kauneimmillaan sateella. En tiedä kuka, mutta vaikutti siltä, että tämä ihminen oli oikeassa. Pariisissa sadekuurotkaan eivät haittaa. Kadut kiiltävät vedestä, saavat uusia värejä, pieniä lammikoita joiden yli on hypeltävä tai kierrettävä ja sadetta seuraa lämmin tuuli. Ei sellainen kylmä viima kuin täällä.
Perjantaina käväisimme Maraisn alueella, joka oli ostajan unelma. Ketjuliikkeiden lisäksi pikkukujilta löytyy persoonallisia putiikkeja, jotka myyvät hiukan erikoisempaa tavaraa ja tuotteita. Erityisesti tarkoitus oli käväistä second hand -ja vintageliikkeissä. Olin katsonut etukäteen pari liikettä, joissa halusin käydä: Espace Kiliwatchin ja Episoden. Ja niiden valikoima oli huimaava. Pursuavia rekkejä rekkien perään, joissa vaatteita, kenkiä, asusteita. Vaikka mitä, ja liikkeet jatkuivat sokkelo sokkelon perään yhä pidemmälle kaupan uumeniin.
Maraisin kaupunginosaa kutsutaan myös Pariisin taiteilija-alueeksi. Ja sellainen henki siellä hiukan oleilikin. Ihastelin alueen kukkakauppoja ja söpön värisiä rakennuksia. Olisi tehnyt mieli ostaa muutama kukkanen mukaan, mutta eivät ne varmaan olisi selvinneet matkaa takaisin kotiin. Kotona olisi ollut mukana vain nippu nuukahtaneita, ryppyisiä terälehtensä menettäneitä kukkasia.
Myös ravintoloiden hinnat ovat ehkä hiukan huokeammat tällä alueella kuin esimerkiksi suurien tavaratalojen ja turistinähtävyyksien ympärillä. Söimme lounaaksi herkulliset salaatit kivassa paikassa, jonka nimeä en nyt valitettavasti ja tietenkään muista. Paikka sijaitsi kuitenkin ihan Etienne Marcel-metropysäkin lähettyvillä ja siellä oli rento meininki, hyvää ruokaa ja kivat tarjoilijamiehet, jotka vähän väliä ottivat muutaman tanssiaskeleen tai heittivät vitsejä. Paikallisia oli paikassa paljon ja se on aina plussaa ja yleensä hyvän ruokapaikan merkki.
Olimme varanneet perjantai -ja lauantai-illoiksi ravintolat valmiiksi. Perjantaina söimme Seinen rannalla Notre Damen kupeessa sijaitsevassa Le Tournebièvressä, jota voin suositella hyvin lämpimästi. Ruoka ja palvelu oli erittäin hyvää ja paikka oli viihtyisä ja kivasti sisustettu. Alkupalaksi ottamani etanat olivat trés bien ja pääruokakin maistui loistavasti. Lauantaina söimme hiukan syrjäisemmällä seudulla sijaitsevassa Petit Bercyssä, joka oli ihan ok. Palvelu oli ihan ok, paikka ihan ok ja ruoka ihan ok. Mutta juuri tämän ihan ookouden takia en lähtisi ravintolaa suosittelemaan, toisin kuin Le Tournebièvreä, joka oli niin kuin totesin, trés bien.
Lauantai-aamulla jalkoja jo särki ja turvotus sanoi hyvää huomenta. Pariisissa tulee käveltyä paljon, vaikka käyttäisikin metroa. Erityisesti silloin, kun aikaa on vain muutama päivä ja haluaisi ehtiä näkemään mahdollisimman paljon, mutta myös siinä välissä ottaa iisisti ja nauttia. Onneksi molemmat meistä olivat käyneet kaupungissa aikaisemmin, joten ei tarvinnut mennä tungeksimaan pakollisiin turistirysiin ja osa kaduista sekä kaupungista oli tuttua. Paljon oli kuitenkin myös muuttunut. Kaupunki elää ja muuttuu jatkuvasti. Niin kuin jalatkin kovan rasituksen alaisina.
Lauantaina kävimme Pere-Lachaisen uskomattoman kauniilla hautausmaalla, josta kerron teille myöhemmin lisää. Se ansaitsee oman lukunsa. Sen jälkeen kipeillä jaloillamme matkustimme metrolla taas toiseen suuntaan ja kohti balettiliikkeitä. Omat kovakärkiseni ovat olleet jo jonkin aikaa aivan liian pehmeät ja tarkoitus oli löytää uudet. Ne löytyivätkin Flash Dance-nimisestä liikkeestä aivan Saint-Lazare aseman vierestä. Käväisimme myös lähialueella olevissa tanssiliikkeissä Attitude Diffusionissa ja Sanshan myymälässä. Näistä ja niistä löytyneistä ostoksista myös myöhemmin lisää.
Lauantai oli pyhitetty hautausmaan jälkeisille ostoksille, synttärilahjoille ja tuliaisille. Metrossa tuli matkustettua. Pariisin metro on kätevä ja reitistö kattava, mutta saa kyllä olla aina aika tarkkana, että menee oikeaan suuntaan. Ja tärkeä vinkki kaikille Pariisissa matkustaville: Älkää laittako metrolippua magneettien lähettyville! Sen magneettijuova menee pilalle, jos on kosketuksissa magneetin kanssa. Minä tietämättömänä säilytin metrolippua pikkutaskussa, jossa on magneettikiinnitys ja päädyin vaihtamaan oman lippuni parikin kertaa (onneksi ihan veloituksetta), kunnes metrovirkailija tajusi sanoa, että lippua ei kannata laittaa magneettien lähelle. Jep.
Jalat olivat myös reissussa aika kovalla koetuksella, joten niitä piti lepuutella aina sopivan tilaisuuden tullen.
Illalla taas köröteltiin metrolla syömään ja juomaan viiniä. Illalla päätimme hotellissa pulahtaa vaahtokylpyyn ja rentoutua. Jalatkin saivat hiukan lepoa. Suihkun vanha hanasysteemi oli hieno, mutta hiukan problemaattinen ja arvoituksellinen. Sen arvoitus kuitenkin saatiin ratkottua ja päästiin suihkuttelemaan. Hotellimme Millenium Hotel Paris Opera oli aika ihana ja sopivan ranskalainen. Sisustus oli hyvin klassinen ja juhlava, ja hotelli oli vanha, mutta hyvin säilynyt ja tunnelmallinen. Yleiset tilat ja aula olivat koristeellisia ja tyylikkäitä ja vanha hissi ilahdutti. Huoneemme oli juuri sellainen, kuin kaipasimmekin. Ja kylpyhuoneesta löytyi unelmalattiani. Kyllä kelpasi, vaikka ei siellä hotellissa sen enempää loikoiltukaan.
Ja pitää vielä mainita, että hotellin buffet-aamiainen oli superb! Tässä vain murto-osa aamiaistarjonnasta. Oli hedelmää, hedelmäsalaattia, muroja, marjoja, lettuja, marmeladeja, hilloja, croissanteja, leivonnaisia, patonkia, paahtoleipää, makkaroita, nuudeleita, wokkia, kananmunaa eri muodoissa, pekonia, juustoja, leikkeleitä… Voitte kuvitella, että oma aamupala tuntui kotiinpaluun jälkeisenä aamuna hiukan köyhältä.
Sunnuntai-aamuna huoneemme ranskalaisesta parvekkeesta avautui aurinkoinen bulevardi Haussmann. Pariisin sää helli ilmallaan, aurinko paistoi ja päivä lämpeni mukavaksi. Reittimme kulki kujia pitkin Seinen rantaa kohti Louvreen.
Sunnuntain suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi ja museot saivat jäädä. Joku muukin oli näköjään ajatellut menevänsä sunnuntaina Louvreen ja Musee D’Orsayhin. Kauhistelimme kaukaisuuteen kiemurtelevia jonoja ja käännyimme suosiolla takaisin, käväisimme kahvilassa syömässä ranskalaisen petit dejeunerin, johon kuuluu yleensä mehu, croissantti, kahvi, tee tai kaakao ja patonki hillolla. Kuljeskelimme hetken Seinen rannalla ja lähikujilla ja mietimme, mihin seuraavaksi suuntaisimme museoiden sijaan.
Ennen muita suunnitelmia astuimme kuitenkin Louvren vieressä sijaitsevalle Pont des Arts-sillalle ja kiinnitimme oman lukkomme siltaan. Silta pursuili lukkoja ja olikin hiukan vaikeaa löytää vapaata paikkaa, mutta lopulta sellainen väli löytyi.
Siellä se nyt on.
Päätimme kiivetä Montmartrelle. Museoiden väliin jääminen ei harmittanut niin paljon, koska sää helli matkalaisia ja molemmat meistä olivat jo käyneet Louvressa. Tosin olisihan siellä aina lisää nähtävää, mutta aurinkoisen ja viimeisen päivän viettäminen jonossa ja sisällä ihmispaljoudessa ei oikein houkuttanut. Askeleet siis suunnattiin Montmartren mukulakivisille kukkuloille. Vauhtijuomana toimi Club Mate.
Montmartrella kuhisivat myös ihmiset, mutta onnistuimme löytämään rauhallisempia pikkuteitä ja aurinkoisia lepopaikkoja. Lounasta nautimme lämpimällä terassilla ja sitten olikin lähtö kohti hotellia ja lentokenttää. Astuimme vahingossa väärään junaan, mutta onneksi huomasimme asian ja hyppäsimme pois junasta. Samaa raidetta pitkin tuli oikea juna, joten piti vain odottaa hetki ja pääsimme jatkamaan matkaa kohti lentokenttää ja kotia. Mitä olisi matka ilman pieniä seikkailuja ja virhearviointeja.
Kaipaamaan jäin taas Pariisin tunnelmaa ja ilmapiiriä, rentoa meininkiä, kohteliaisuutta, arkkitehtuuria ja maisemia. Niin ja tietenkin niitä patonkeja ja täydellisiä croissantteja. Juteltiin jo, milloin mentäisiin uudestaan ja paremmalla ajalla. Niin, että olisi aikaa nähdä enemmän. Mahdollisimman pian olisi tarkoitus, sillä ikävä jäi.
Pariisin ikävä. Kai tulen kaipaamaan sinne aina. Sellainen kaupunki se on.
