Käväisimme vähän aikaa sitten katsastamassa Turun Taidemuseossa suomalaisen Ellen Thesleffin (1869-1954) näyttelyn.

Olin nähnyt aikaisemmin kuvia hänen teoksistaan. Niiden vahvat, värit, maalausten välittämät tunteet ja niissä esiintyvät, eläväiset hahmot kiehtoivat minua. Mielenkiintoista oli juuri erilaisten värien käyttö ja värimaailman muuttuminen tuotannossa. Oli tummia, synkkiä maalauksia pastellisten ja hempeiden maalausten joukossa.

Halusin nähdä nämä maalaukset konkreettisesti, siinä edessäni ja niinpä eräänä perjantai-iltapäivänä kuljimme Turun Taidemuseoon (museoon on muuten ilmainen sisäänpääsy aina perjantaisin klo 16-19).

Kyseisen maalarin maalaukset ja ilmainen sisäänpääsy olivat ilmeisesti houkutelleet paikalle muitakin, sillä museo kuhisi porukkaa. Olin valmistautunut siihen, että museo olisi mukavan hiljainen, voisimme erottaa omien askeleidemme kaiut ja olisi ehkä pakko hiukan kuiskata, jotta ei rikkoisi hiljaisuutta.

Kävikin toisin. Oli hälinää, kovia askeleita, jonoja, katseita ja vaihvihkaa tönimistä.

Osa Ellen Thesleffin teoksista oli juuri sellaisia kuin olinkin kuvitellut. Osa taas ei. Erityisesti pidin hänen tuotantonsa alun teoksista. Tummista, hiukan synkistä ja vahvoista, mutta elävistä 1800-luvun lopun maalauksista. Ne olivat askeettisia, värillisesti niukkia ja muistuttivat symbolismista. Erityisesti pelkistetyt muotokuvat olivat mieleeni. Niissä esiintyvät ihmiset tulivat lähelle, kasvot olivat täynnä ilmeitä ja tunteita kaikessa yksinkertaisuudessaan ja ”värittömyydessään”.

                                                                                     Omakuva

                                                                                     Thyra Elisabeth

                                                                                         Tyttö ja kitara

Thesleffin tyyli vaihtui 1900-luvun alkupuolella. Erityisesti hänen muuttonsa Italiaan, Firenzeen vaikutti varmasti tyylin muuttumiseen. Hänen lopputuotantonsa onkin täynnä pastellivärejä, hempeitä sävyjä ja värien ekspressionistista sekamelskaa. Värit sulautuvat toisiinsa pehmeästi, eikä millään ole selkeitä ääriviivoja tai rajoja. Tyyli on jopa hiukan impressionistinen. Pehmeät, pastellisävyt kiehtoivat minua, mutta jättivät jotenkin kylmäksi. Muutamat uudemman tuotannon teoksista olivat toki vaikuttavia, upeita ja hyvin kauniita värikylläisyydessään. 

                                                                 Heijastuksia

                                                                       Näkymä Helsingistä

                                                                                                       Kuutamo

Mieleen kuitenkin jäi nimenomaan juuri alkutuotannon vaatimattomat, mutta vahvat ja taidokkaat ”mustan kolorismin” maalaukset. Toki pastelliväriset, herkät ja unenomaiset maalaukset toivat raikkaan ja yllättävän kontrastin alkupuolen teoksille ja ihastuttivat herkkyydellään.

Muutama maalauksista, erityisesti juuri osa 1900-luvun teoksista, vaikuttivat hiukan keskeneräisiltä. Muutamissa teoksissa kanvaasi, maalauspohja, näkyi maalien alta ja tulikin mieleen, että oliko osa maalauksista jäänyt kesken ja taiteilija vain kyllästynyt työstämään teosta. Vai oliko se vain tahattomasti jätetty tai jäänyt kesken, taiteilijan tarkoituksena ehkä jatkaa maalaamista sitä kuitenkaan ikinä tapahduttua.

Kuolleen taiteilijan tarkoituksia ja ajatuksia emme voi ikinä tietää. Se ehkä onkin yksi kiehtovimmista asioista taiteessa ja sen tulkitsemisessa. Voimme vain siirtää omia ajatuksiamme teoksiin ja miettiä, minkälaisen tarinan ne ovat halunneet kertoa. Voimme arvailla, ehkä keksiä oma tarinoita ja nähdä, jos onnekkaita olemme, hetken maailman taiteilijan silmin.

Ellen Thesleffin näyttely Turun Taidemuseossa 23.1 – 17.5.2015

Kannattaa myös kipaista museon yläkertaan Studioon. Siellä esillä upeita turkulaisen Erkki Nampajärven teoksia. Tosin ne ovat tänään siellä viimeistä päivää. Vielä ehtii!