Lihaksikkaita jalkoja, korkeita hyppyjä, huimia syöksyjä, kohoilevia rintakehiä, vahvoja käsiä, kauniita linjoja, kiiltävää hikeä, herkkyyttä ja vahvuutta, eleitä ja elettömyyttä, väkevyyttä ja kauniita, tuntevia kasvoja ja kehoja.

Miehiä.

Ah, ne miestanssijat.

Näitä ja paljon muuta oli eilinen Liikkeen Legendat, neljän eri nykytanssiteoksen ilta Suomen kansallisoopperassa.

Oikeastaan ilta oli kokonaan miestanssijoiden.

On pakko myöntää, että naiset jäivät hiukan, eikä edes hiukan, miestanssijoiden varjoon. Niin väkevä oli miesten suoritus lähes jokaisessa teoksessa, mutta erityisesti vain miestanssijoille tehdyssä Jorma Uotisen Jordissa.

Teosta oli kehuttu aika paljon ja olin yrittänyt säästää itseni kaikenlaiselta ennakkotiedolta, jotta kokemukseni olisi mahdollisimman puhdas ja ilman ennakko-odotuksia.

Jord oli kaikista illan teoksista selkeästi vahvin ja väkevin. Punainen hiekka, miesten punaiset kiltit, Uotisen vahva liikekieli, upeat Mikki Kuntun suunnittelemat valot ja vahva Apocalyptican musiikki syöksyi silmille ja sai katsojan jähmettymään. Jossain kohtaa jopa pidättämään hengitystään ja hengästymään.

Punainen hiekka toimi upeana visuaalisena efektinä, mutta myös sai miehen ja miesten liikkeet juurtumaan maahan. Tuntui siltä, kuin maa olisi vetänyt miehiä puoleensa. Miesten liikkeiden mukana hiekka lensi ja välillä tuntui hurjalta, miten vahvasti miehet onnistuivat tanssimaan siinä, sen päällä ja tekemään jopa syöksyjä siihen.

Liikekieli oli hyvin vahvaa, tietenkin jormauotismaista, kauniin herkkää, koskettavaa ja liukuvaa sekä pehmeää. Oli hienoa, miten samaan aikaan miehet onnistuivat olemaan vahvoja, maskuliinisia, lihaksikkaita, väkeviä, mutta kuitenkin todella herkkiä, siroja, pehmeitä ja sulavia.

Liikkeet tuntuivat olevan jatkuvassa flowtilassa, liukuvan yhdestä toiseen ja muotoutuvan yhdeksi kokonaisuudeksi täysin vaivatta. 

Jord oli täynnä hienoja hetkiä, mutta ehkä upein kohta oli neljän miehen duetot, joissa katseeni kiinnittyi Ilja Bolotovin ja Antti Keinäsen yhteistyöhön. Nämä kaksi olivat kuin sulaa vahaa, joka uhkaa jähmettyä aina silloin tällöin mutta joka kuitenkin virtaa ja virtaa. Korkeat jalannostot, toisen kannattelu sylissä, vierellä vahvasti ja hellästi ja kahden miehen välinen vahva side kosketti. Ilja Bolotov ja Antti Keinänen muutenkin nousivat koko illan suosikeiksi. Tai no, Ilja Bolotov nyt on aina ollut yksi kansallisbaletin suosikkitanssijoista.

Jos jotain nitinää tai natinaa pitäisi Jordista sanoa, niin ainoa asia olisi se, että vaikka musiikin oli tarkoitus olla hyvin intensiivinen ja kokoajan läsnä, paikoitellen olisi kaivannut musiikkiin muutaman selkeämmän tauon tai jonkun hiljaisemman kohdan. Jotta olisi jäänyt hiukan enemmän tilaa hengittää. Olisi ollut ihanaa, jos katsoja olisi saanut hetken kuunnella vain hiekan, liikkeiden ja tanssijoiden hengityksen ääntä. Musiikki oli siis ehkä turhankin vahvana läsnä, vaikka toisaalta se loi osaltaan juurikin sen hengästyttävän ja vahvan tunnelman teokseen.

Muista illan teoksista jäi mieleen illan aloittava Alexander Ekmanin Episode 31. Teos alkoi videopätkällä, jossa näytettiin kuinka tanssijat tanssivat teosta Helsingin keskustan kaduilla ja seurattiin millainen on yleisön ja tanssijoiden vuorovaikutus ja miten ihmiset reagoivat tanssiin. Teos oli hulvaton, mukaansatempaava ja hauska.

Toisena nähtiin Demis Volpin Little Monsters, joka oli tehty Elvis Presleyn musiikkiin, juhli ihmiskehon kauneutta ja näytti duettotanssijoiden kehojen parhaimmat puolet, mutta jäi muuten hiukan laihaksi.

Carolyn Carlsonin teos If to Leave is to Remember yllätti ihan lopussa ja itse teoksen loppu oli todella koskettava, mutta muuten teos ei omaa silmää oikein miellyttänyt. Alkupuoli ja keskiosa tuntuivat liian sekalaiselta ja liikkeet hiukan hutaistulta. Lopussa vahvimman osuuden suorittivat taas miehet.

Kaiken kaikkiaan Liikkeen Legendat-ilta oli onnistunut, mutta väkevimpänä ja vahvimpana jäivät mieleen kansallisbaletin miestanssijat ja Uotisen Jord.

Mitä taitoa Suomen kansallisbaletista löytyykään!

Ja nyt kun sain teidät toivottavasti innostumaan kyseisestä illasta, joudun valitettavasti sanomaan että torstain näytös oli viimeinen näytös. Höh 🙁

Kuvat: Ooppera/Sakari Viita, Mirka Kleemola