Pieni merenneito-baletti: ihastus ja pettymys

 

Käytiin katsomassa rakkaan äidin kanssa torstaina Kansallisoopperan uusin ja oma balettiproduktio Pieni Merenneito.

Pienen Merenneidon koreografian on tehnyt Kenneth Greve, musiikin Tuomas Kantelinen, lavasteet takis, valaistus Kalle Ropponen ja puvut Erika Turunen.

Pienestä merenneidosta oli paljon kuhistu ja viimein päästiin itsekin paikan päälle.

Pääosissa torstaina oli Pienenä merenneitona Eun Ji-Ha ja prinssinä ihana Ilja Bolotov.

Ennen katsomoon menemistä telineissä näköttivät vielä ”taikalasit”, eli 3D-lasit, jotka piti napata mukaan.

Hiukan epäilytti, että mistä tästä oikein tulee. Oli myös pieni pelko siitä, että Pieni Merenneito tulisi olemaan täysin samanlainen kuin Lumikuningatar, visuaalisesti hieno, mutta tanssi ja koreografia tulisivat jäämään vähän sivualalle.

No, epäilykset kävivätkin toteen.

Olisin halunnut ihastua täysin balettiin ja kehua sen maasta taivaisiin. 

Mutta…

 

 

Kaunis ja upea visuaalisuus sai haukkomaan henkeä, koko vedenalainen maailma oli upea ja puvut aivan ihania. Mutta tanssi jäi hiukan visuaalisuuden varjoon. Kun on kuitenkin taitavat tanssijat kyseessä, olisi halunnut nähdä heidän tanssivan enemmän ja selkeämmin. Koreografiasta puuttui melkeinpä kokonaan päätanssijoiden soolot, muutama pas de deux tanssittiin. Pas de deuxinkin ongelmana oli hiukan se, että taustalla tapahtui jatkuvasti jotain. Taustaa tai kuorotanssijoita ei oikeastaan rauhoitettu etualalla tapahtuvien tanssien ajaksi, vaan siellä häärättiin kokoajan jotain. Itse koin sen niin, että se häiritsi liikaa ja teki kaikesta vähän sekavaa ja puuroista. Olisi ollut ihana keskittyä paremmin koreografiaan ja tanssijoiden taitoon. Toki jatkuva liikehdintä teki kaikesta hyvin elävää ja siinä määrin mielenkiintoista, että minne tahansa vilkaisi, siellä tapahtui jotain.

Myös koreografia jäi monissa kohdissa hieman valjuksi. En tiedä oliko se se, että lavalla tapahtui kokoajan niin paljon että se söi näyttävyyttä tansseilta. Merenneitojen puvut olivat aivan upeita ja yksityiskohtaisuudessaan uskomattomia. Mutta toisaalta pitkät, laahavat pyrstöt häiritsivät tanssijoita sen verran paljon, että heidän tanssimisensa jäi pyrstöissä melkeinpä vain laahaavaksi kävelyksi, käsien liikkeiksi ja miesten nostojen armoille. Vaikka tanssijat ovat varmasti harjoitelleet tanssimista pukujen kanssa, sitä katsojana hiukan jännitti jatkuvasti tanssijoiden puolesta; koska pyrstö jäisi johonkin kiinni tai koska siihen kompastuisi joku. Kauniit puvut ovat aina ihana juttu ja silmänilo baletissa, mutta nyt oli ehkä tavoiteltu vähän liiankin massiivista ja näyttävää pukua, sillä tanssijoistakin näkyi jatkuva puvun varominen.

Onneksi kuitenkin Pieni merenneito riisui pyrstönsä baletin puolivälissä, jotta nähtiin hiukan liikkuvampaa tanssia ja kauniita linjoja myös merenneidolta.

 

 

Puvuista on todettava vielä sen verran, että merenneitojen puvut olivat ehkä omaan makuun liiankin paljastavia. Baleteissa puvut voivat olla joskus yllättävänkin paljastavia, mutta yleensä hyvällä maulla eikä kaikkea näytetä. Nyt merenneitojen puvun yläosa oli vain ihokangas, johon oli kiinnitetty vain rintojen peitteeksi muutama kimaltava koriste. Myös merenneidon kylpykohtaus tapahtui ihonvärisessä kokopuvussa, jossa tietenkin oli tarkoitus se, että puku näyttäisi siltä että merenneito olisi alasti. Mutta sen ei ehkä silti olisi tarvinnut näyttää niin aidolta. Toisaalta merenneito-baletti on nykyaikainen, modernimpi baletti, joten siinä mielessä paljastavuudessa ei ole mitään niin ihmeellistä. Ja ainakin baletissa oli kaikille vähän kaikkea, niille lapsien isillekin.

Hauska huomio on myös se, että itselleni päällimäiseksi jäi mieleen juuri puvut ja visualisuus, josta olen nytkin tässä eniten kirjoittanut. Itse koreografia ja musiikki eivät jättäneet suurta vaikutusta tai sellaista oloa, että niistä olisi varsinaisesti mitään erityistä mainittavaa. Muutamia hienoja koreografisia hetkiä oli, mutta siihen se oikeastaan jäi. Tämä on baletissa ehkä hiukan huolestuttavaa. 

Kivaa oli huomata, että joukkoon oli päässyt myös mukava määrä balettioppilaitoksen oppilaita. Hieno mahdollisuus heille ja oli ilo nähdä näkyvissä rooleissa myös nuoria tanssijoita.

Lavasteet loivat balettiin upean tunnelman ja niitä sai ihailla jokaisella kohtauksessa. Myös valaistus oli upea. 

 

 

Pienen merenneidon maailma oli ihana ja taidokkaasti tehty, mutta tanssit jäivät koko tämän maailman varjoon. Myös 3D-lasit vaikuttivat loppujen lopuksi hiukan turhilta. 

Uskon kuitenkin, että monet baletista nauttivat varmasti suuresti ja erityisesti lapsille baletti kertojaäänineen ja taikalaseineen on varmasti mielenkiintoinen ja kutkuttava. Lapsille baletissa on paljonkin seurattavaa ja ihmeteltävää.

Itseni, ehkä hiukan balettipuritanistin, Pieni merenneito jätti kuitenkin hiukan kylmäksi.

Ensin olisi ehkä pitänyt tulla tanssi ja sitten vasta visuaalisuus.

 

 

Kuvat: ensimmäinen kuva Kansallisoopperan sivuilta, muut Sakari Viika