Tarinoita kivun katoamisesta, kakuunasta ja uusista aluista
Puristin ihoani niin lujaa, että siihen jäi punaiset sormenjäljet
kipu, tuo omituinen tunne jota joskus kaipaa
halu olla fyysinen, tuntea jotain fyysistä
on ihmisen kaipuista suurin
hengitin ja seinään piirtyi varjoni
niin vahvana, että olisin sen voinut siihen piirtää
ääriviivoja on helppo seurata
hengityksen ei, varsinkin kun se kulkee nopeampaa kuin ajatus
siitä ei jää jälkeä, mutta sen tuntee iholla vielä pitkään
lämmin tunne, painava iholla
kuin kosketus mutta jostain syvemmältä
sinulla on ote minusta
äänetön sellainen
ja ikuinen
Minä pidän siitä.
kiedot peiton ympärilleni sillä tavalla kuin haluan
ja sanot, että olen kuin kakuunassa
jalat yhdessä lämpiminä, kietoitunena kuin köyden säikeet
minä työnnän jalkojani aina omiesi alle ja kättä tyynyn
pääsi nousee aina hieman kun minä työskentelen, suoritan univalmisteluitani
sinä luet ja minä luen kasvojasi
niiltä tarinoita tarinoista joita sinä luet
kakuunassa on turvallista olla
ja hengitän ehkä hiukan t a s a i s e m m i n, hit a a m min, syvemmältä
sormenjäljet ihossa haalenevat, vaalenevat
muuttuvat kauniiksi muistoksi
katoavaksi kosketukseksi
onko tämä alku jollekin uudelle
herääkö unien jälkeen vierestäsi aina uusi ihminen
kosketuksesi pyyhkii vanhat kosketukset pois iholtani,
sen rapistuvan kivun joka oli ollut jo kauan poissa
minä uusiuduin,
uusiudun
luon kuollutta nahkaa ja ihosolukkoja pois
tiesitkö, että pöly on suurelta osin kuollutta ihoa,
tiesitkö,
että kevät vaikuttaa sillä tavalla omituisesti
ihminen alkaa matkia luontoa
avautuu silmujen kanssa samaa tahtia
ja näkee kaiken uudella tavalla, toisin kuvin tai muistoin
déjà vu yhä uudestaan
käteni ovat oksat jotka kurottelevat yhä lähemmäs valoa,
pois muiden puiden varjosta
kosketus silottaa kuivan kaarnaihoni
ja lepään vanhan nahkani luoneena
haluaisin jäädä tähän tilaan
avautua yhä uudestaan uusista aluista
kuin nuo silmut
vain tarpeeksi valoa, vettä ja huomiota
niin yksinkertaista,
niin helppoa
Ja yhtäkkiä,
aivan vihreää.
