Luku 2

Eilen yöllä (kun en tietystikään saanut unta klo 23 valvottuani koko kolmen viikon kestän lomani yömyöhään) mietin, kuinka tärkeä vertaistuki olisi. Olisi mukavaa, kun olisi joku kenen kanssa jakaa ajatuksia, lukea yhdessä ja pohtia mieltä askarruttavia asioita. Toisaalta, olen aika itsenäinen, enkä tiedä kokisinko sellaisen jatkuvan yhteydenpidon vieraan ihmisen kanssa tarpeelliseksi. Vieras siis siksi, ettei kukaan ystäväni ole lukemassa eikä pyrkimässä yliopistoon. Olisiko tämä henkilö kuitenkin kilpailijan asemassa vai olisiko se korvaamaton tuki kun tuntuu, ettei jaksa?

Googletin keskusteluja aiheesta ja löysinkin keskustelun, joka oli käyty pääsykokeeseen lukevien kesken ja keskustelu jatkui aina valintatuloksiin saakka. Kommentteja oli 900. En luonnollisesti lukenut koko pakettia, vaan keskityin alku- ja loppupäähän. Jälkeenpäin ajateltuna olisi parempi ollu lukematta. Siellä oli joku jäänyt pääsystä alle pisteen päähän. En voi itse edes kuvitella, miltä moinen on saattanut tuntua. Siis alle pisteen vuoksi paikka meni sivusuun! Olen ollut itse niin onnekkaassa asemassa, että olen (sen kaksi kertaa mitä olen kouluun hakenut) päässyt aina suoraan sisälle. Tosin nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan ja sosionomin pääsykokeisiin ei tarvinnut (siihen aikaan ainakaan) lukea ja käytännössä molemmissa kouluissa oli samanlainen soveltuvuuskoe. AMK:ssa toki oli hieman haastavempi matemaattinen osio, mutta muuten koin kokeen olleen sama. Kävin yöllä läpi siis jo valmiiksi fiiliksiä mitä tilanne saattaa tulevaisuudessa herättää.. 
Tiedään tiedetään, onhan se ehkä vähän turhaa tässä kohtaan, kokeeseenkin on vielä niin paljon aikaa. 

Normaalisti tykkään lukemisesta ja se kuuluu oleellisesti osaan arkea. Huomasin kuiteenkin, että kaiken muun paitsi tilastotieteiden lukemisen aiheuttavan morkkista, sillä voisin käyttää senkin ajan tehokkaammin matikan lukemiseen tai tiedon hakemiseen. Jälleen kerran hyvä ystäväni ratkaisi pulmani: äänikirjat. Voisin kuunnella kirjoja esimerkiksi ajaessani töihin, tai lenkeillä, eikä aika olisi pois matikasta. Latasin BookBeatin heti. No mitähän mä sieltä heti kättelyssä hain? No psykologiaa käsitteleviä äänikirjoja ja löysin sieltä lukion psykologian oppikirjoja! Kuinka hienoa. Voisin kerrata joskus ammattikoulussa opittuja psykologiaan liittyviä käsitteitä ja oppia uutta. Niistä voisi olla apua tulevia artikkeleita ajatellen. Eikä se vaadi minulta edes mistään vapaa-ajasta nipistämistä. Okei, kieltämättä hieman epäilyttää, että muistankohan mä mitään enää silloin 2019 toukokuussa, tai maaliskuussa kun artikkelit julkastaan, mutta pakkohan sen tiedon on johon jäädä, jotta se sieltä voisi sitten palautua mahdollisesti mieleen. 

Huomenna olen ajatellut aloittaa sen oikean lukemisen ja muistiinpanojen tekemisen jos ehdin. Aikatauluni mukaisesti olen varannut luvuille 1-3 koko elokuun, joten ei ole vielä mikään kiire asian kanssa. Pidän vapaa-ajasta ja ihan vaan olemisestakin, joten en suunnittele opiskelevani joka päivä. Enkä välttämättä edes joka toinen, kunhan vaan pysyn muutoin laaditussa aikataulussa. 

Suhteet Oma elämä Mieli Opiskelu

Aloitus

Päätin aloittaa blogin pitämistä opiskelustani pääsykokeeseen, koska ajattelin sen antavan ehkä erilaista perspektiiviä asioille. Halusin myös paikan, minne voin purkaa ajatuksiani ja turhautumistani, sekä riemua mitä uuden oppiminen mahdollisesti tuo tullessaan, läheiset kun ovat alkaneet jotenkin jo turhautua jatkuvaan keskusteluun pääsykokeista, heh.

Päätin tämän vuoden toukokuussa, että nyt sen teen. Nyt alan harjoittelemaan pääsykokeisiin Tampereen yliopistoa varten. Miksi nyt? No, unelma-ammattini on ollut psykologi jo yläasteen alusta asti. Olen kuitenkin ollut aina realisti. Ajattelin tuolloin, että yliopistoon pääsy edellyttää lukion oppimäärän ja lukupään. Lukioon ei minun perheellä ollut varaa, oppikirjat ovat todella hintavia, enkä koskaan oikeastaan edes kysynyt vanhemmiltani, haluaisivatko he sijoittaa opintoihini. Olen ollut pienestä asti omatoiminen ja itsenäinen. Sain ensimmäisen vakituisen työni 16 -vuotiaana, lähinnä siksi, että sain mahdollistettua itselleni sen, mitä vanhemmat eivät voineet minulle tarjota, enkä halunnut käyttää tienaamiani rahoja kirjoihin, säästin vuokravakuuteen ja tulevaan itseni elättämiseen.

Toinen seikka oli se lukupää. En ole koskaan erityisemmin pitänyt lukemisesta. Siis koulukirjojen lukemisesta, dekkarit erikseen. Minulle siunautui taito oppia kuulemalla ja nopeasti, joten minun ei koskaan oikeastaan tarvinnut erityisemmin lukea mitään. Pääsin peruskoulusta keskiarvolla 8,3 joka hieman laski kesiluokasta. Koska kutsumus koski ihmisten auttamista, hain opiskelemaan nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi. Ajattelin, että se olisi suhteellisen lähellä psykologia. Kun valmistuin, en ollut tyytyväinen. Ei se ollut riittävän lähellä eikä tutkinto antanut valmiuksia työskennellä siellä, missä silloin halusin, joten hain opiskelemaan sosionomiksi. Ja valmistuin sieltä. Jo opintojen loppupuolella takaraivosta huuteli pieni piru: ei tämä ole psykologin tutkinto. Niinpä silloin katselin millaiset pääsykokeet psykologiaan on: TILASTOTIETEET. Terve ja morjens, heitin unelman saman tien viemäristä alas. Matikkaa en ole koskaan osannut. Se on sellainen aihealue, joka on ollut ehdottomasti vaikein aina. 

Nyt teen töitä julkisella sektorilla, ei tosin ollenkaan siellä missä kuvittelin. Sain töitä jo ennen valmistumista ja siitä alkaen minulla on ollut vakituinen työ ja kaksi eri työnantajaa. Uuden työnanatajan myötä heräsin ajatukseen: tämä ei ole ollenkaan sitä mitä olen elämältäni halunnut. Ei ollenkaan lähelläkään psykologin haavettani, vaikkakin työnantajassa itsessään ei ole mitään valittamista. Puhuin aiheesta äitini kanssa, joka totesi, että nythän olisi hyvä hetki, kun on vakituiset tulot, vakaa suhde eikä lapsia. Myös ystäväni kannustivat kokeilemaan. 

Päästään siis toukokuuhun, jolloin päätin ryhtyä tuumasta toimeen: nyt tai ei koskaan. 
Ensin, totta kai, googlasin kaikki mahdolliset väylät ja katsoin kaikki mahdolliset tilastot ja todennäköisyydet kouluun pääsemiseksi ilman lukiopohjaa, eikä ensikertalaisena hakijana. Minun on oltava käytännössä kolmen parhaan joukossa. Ei paha… ehh. 
Toiseksi, tilastotieteet. Ammattikoulussa kävimme yhden tilastotieteiden kurssin, jonka sai suorittaa tasokokeella. Eli jos tasokokeen läpäisi ennen kurssia, sai numeron suoraan todistukseen. Ja mähän opettelin ne edellisenä iltana ja sain todistukseeni kiitettävän. Eli ei mitään oikeeta tietoa aiheesta. Kerroin huoleni ystävälleni. Ystäväni suorittaa parhaillaan aikuislukiota ja kertoi minulle verkkolukion kursseista, joita voisi maksutta suorittaa. Siitä siis aloitin. Ilmoittauduin Otavalukion aineopiskelijaksi ja aloin kesäkuun alusta pänttäämään tilastotieteiden lyhyen matikan kurssia. Olin selvästi asettanut tavoitteet korkealle: olinhan mä aina oppinut kaiken nopeasti ja sen enempää töitä tekemättä asian eteen. Nyt asia oli kuitenkin toinen, kurssi tuotti tuskaa ja kaiken kiukun ja turhautumisen kanssa, kuitenkin suoritin kurssin töiden ohella kolmessa viikolla arvosanalla 9. Ehken ollutkaan niin huono mitä ajattelin. Arvosana ehdottomasti antoi minulle hurjasti motivaatiota jatkaa.

Arvosanaa odotellessa laadin pänttäämisen aikataulun ja tilasin vaadittavan pääsykoekirjan. Kirjassa on sellaiset 350 sivua matematiikkaa. Ensimmäinen vaihe oli lukea kirja ”iltalukemisena” läpi heinäkuun aikana. Mitenkä se kesäloma muuten voisi paremmin käyttää. Luin siis kirjan läpi ja totesin, että opin lukiokurssilla ehkä 50% kirjassa esiintyvistä aihealueista. Laitoin matikan opettajalle sähköpostin, jossa kysyin, käydäänkö lopun aiheista pitkän matikan kurssilla ja kerroin aiheet mitkä olivat minulle epäselviä. Vastauksena oli, ettei osa aiheista ole ollenkaan opintosuunnitelmassa ja yksi aiheista olisi tulossa vuoden päästä. Nonni, kiva. Ei auta -pitää hakea tieto muualta. 

Opiskelumenetelmiä olen googlaillut ja niitähän löytyy. Olen kuitenkin valinnut seuraavat:

– Käytän korostuskyniä, post it -lappuja ja kortteja, joihin kirjaan tietovisan tavoin kysymyksiä ja vastauksia.
– Aina kun harjoittelen, pyrin syömään tietyn makuista purkkaa tai pastillia, en osaa vielä sanoa kumpi. Pääsykokeissa syön samaa. Makuaistin stimulointi kuulemma tuo muistoja, joten kokeilen tätä. Musiikki olisi hyvä kanssa, mutta sitä ei voi ottaa mukaan kokeeseen, joten käytän kuuloaistin sijaan makuaistia. 
– Käytän rutkasti aikaa jokaiseen aihealueeseen: olen varannu kuukauden per kaksi aihealuetta, joten aikaa on hyvin. Vihaan kiiretuntua ja paineita, haluan tehdä asian niin, ettei siitä tulee stressiä. 
– Pyrin kertomaan oppimani ja käymään kysymyksiä täällä, mutta käytän myös muistivihkoa, koska kirjoittaminen on hyvä osa oppimismetodia. 
– Olen kertonut tavoitteistani kaikille mahdollisille: jotta minulla olisi pieni paine jatkaa

20180729_135936.jpg

 

Suhteet Oma elämä Opiskelu