Ravitsemussuositukset
Ravitsemussuositukset. Huoh. Mitä tästä edes voi sanoa.
Otapa käteesi VRN:n laatimat ravitsemussuositukset. Siinä on pohja johon perustuvat tarhaikäisten, kasvavien nuorten ja heikkokuntoisten vanhusten energian- ja suojaravintoaineiden saanti.Perunoita ja leipää,kasvimargariinia ja omega-6 rasvahappoja, niin ja tietysti rasvatonta maitoa.
Juttelin viime viikolla asiakkaan kanssa,joka haki vitamiineja SALAKULJETETTAVAKSI sairaalaan sairaalle äidilleen. Varsinkin vanhusten suhteen on käsittämätöntä minkälaista ravinneköyhää ja teollista ruokaa sairaaloissa ja palvelukodeissa tarjotaan.
Omaiset,äidit ja isät olisivat monet ilomielin valmiita maksamaan laadukkaammasta ruoasta ja terveellisistä välipaloista. On ymmärrettävää,että näillä suosituksilla ja julkisen ruokahuollon määrärahoilla ei tehdä ihmeitä. Mutta tuloksia tullaan ihmettelemään vuosikymmenten päästä kun ylilihavat nuoret aikuiset hoidattavat tulehdussairauksiaan.
Yle Teemalla(17.1.13) esitettiin Ylipainoinen USA -dokumenttisarjan (The Weight of the Nation, USA 2010) osa 3/4: Lapset vaaravyöhykkeessä. JÄR-KYT-TÄ-VÄÄ. Tätä ei ihan todella voi enempää painottaa. Jokaisen äidin ja isän tulisi katsoa kyseinen ohjelma osana synnytysvalmennusta.
Amerikkalaisista lapsista 18% on liikalihavia ja 2000-luvulla syntyneistä joka kolmannelle tulee puhkeamaan diabetes. Epäterveellisiä ruokia mainostetaan voimakkaasti juuri lapsille tarkoitetuissa foorumeissa. Lapsiin kohdistuva markkinointi onkin osoittautunut tuottavaksi keinoksi vaikuttaa myös aikuisten ostopäätöksiin.
Lapset tunnistavat ison M-brändin jo ennen kuin osaavat puhua! Ja vaikka meillä täällä Suomessa tilanne ei tunnu olevan vielä kovin paha,niin vilkaiskaapa monen lapsiperheen ostoskärryihin. Ruispaahtoleipää,pakaste nakkikeittoa, pastakastiketta, täysjyväkuitusteviamuroja, lihapullia,pakastevihanneksia ja kevytproteiinijogurttirahkaa. Pienten ihmisten kroppa täytee lisäaineita ja kasvuun ihmiskeholle täysin vieraassa muodossa olevaa näennäisesti terveellistä mössöä. Ja ihan oikeasti,suurin osa vanhemmista ajattelee lapsensa syövän monipuolisesti ja terveellisesti.
Aloitetaan siitä,että kyseenalaistetaan!
Yritin punnita mahdollisimman neutraalisti huonoja ja hyviä puolia. Hei, kyllähän niitä hyviäkin löytyi muutama :).
Kehittämistä:
• Yleispätevyys.Tarkennukset, laatu ja määrä suositukset usein riittämättömät. Suositukset eivät huomioi riittävästi eri sukupuolta tai ikäryhmiä. Hitaat muutokset ja päivitykset uusimpaan tietoon.
• Eläinrasvan liikasaanti (punainen liha, margariini),omega 6-rasvahapot.
• Maitotaloustuotteiden korostaminen (kovat maitorasvat). Kalsiumin lähteitä on muitakin kuin maitotuotteet.
• Rasvan määrän rajoittaminen (mielummin keskityttäisiin laatuun).
• Hiilihydraatteja 50-60% päivittäisestä energian saannista( liikaa suurelle osalle tavallisista kuluttajista).
• Ateriarytmi ja välipalat.
• Teolliset äidinmaidon korvikkeet.
• Proteiinin suhteellisen pienet saanti suositukset,mutta ennenkaikkea proteiinin lähteiden yksipuolisuus.
• Maatalouspoliittisista ja kulttuurisyistä peruna ja maito ovat ruokavaliomalleissa liian keskeisesti esillä.
• Ruokavaliomalleja voi olla myös hankala soveltaa omaan arkeensa, jollei ole tarkempaa tietämystä tulisiko esim.marjat syödä tuoreena, pakastettuna vai hillona.
Myönteistä:
• Suosituksia pyritään pitämään ajantasalla ja vaikkei tämä ihan toteudukkaan, joidenkin ravintoaineiden saantisuositukset ovat tarkentuneet ja terveyttä edistävät elämäntavat on otettu huomioon.
• Energiansaannin ja kulutuksen tasapainon huomioiminen eri menetelmin (PAV,BMI).
• Rasvojen laatusuositukset, tyydyttyneiden ja transrasvojen saannin vähentäminen ja välttämättömien rasvahappojen suosiminen.
• Hiilihydraattisuosituksissa kiinnitetty huomiota ravintokuidun saantiiin.
• Glykemiseen indeksiin ja kuormaan kiinnitetty huomiota.
• Folaatin saantisuositukset riskiryhmillä.
• Äidinmaidon käyttösuositus ainoana ravintona 6kk ikään asti.
• Natriumin ja sokerin saannin rajoittaminen.
• Kalan saantisuositukset.
• Ravintovalmisteiden huomioiminen.
• Liikunnan merkitys hyvinvoinnille! (liikuntapiirakka)