30-vuotta ja 50 päivää
Tänään 23.2.2023 olen ollut 30-vuotias tasan 50 päivää. Kaupassa käydessä ajattelin, että voisin ostaa itselleni onnea 50-kortin, ihan vain vittuilemisen ilosta itselleni. Mutta en ostanut, koska olen elänyt ylivarojeni ja näin loppukuusta budjettiin ei mahdu minkään sortin vittuilu onnittelukortit edes itselleni. Vittuiluun tosin on syytä, miten 30-vuotias vieläkin onnistuu mokaamaan raha-asiat niin, että kuun viimeiset päivät manifestoidaan ilmaisia lounaita oikein todenteolla.
En halua määrittää itseäni rahan kautta. Toki haluan, että tulen taloudellisesti toimeen eikä tarvitse harva kuukausi nöyrtyä ja pyytää läheisiltä rahaa lainaan. Se ei ole mieltä ylentävää puuhaa, mutta kyllä, minä sosiaalialan ammattilainen, joka valmentaa muita elämänhallinnassa, on ihan kuset housussa välillä itsekin. Eikös se niin mene, suutarin lapsella ei ole kenkiä? Kerran loin jo Onlyfans-tilin hädän hetkellä. Sisältöä en vielä julkaissut, mutta mielessäni on edelleen täysin toteutumiskelpoinen konsepti. Tosin toivon, että uraani ajatellen, jätän tämän kortin käyttämättä.
Aikuisuus on ollut helvetin iso ansa viime aikoina. Olen kirjaimellisesti ollut sellaisen punahilkan roolissa, jonka silmät on suljettu ja mummo opastaa kädestä pitäen suoraan suden suuhun. Pieniä esimerkkejä, joista pystytte ymmärtämään tämän minun antimidaksen kosketuksen lahjani, jolla tarkoitan sitä, että kaikki mihin kosken, puuttuu paskaksi.
Viime syksynä kotiin tuli vesivahinko, ei siinä mitään, voisi käydä kelle vain, onneksi oli vakuutus kunnossa. En saanut sijaisasuntoa, vuokrasin paniikissa mökin Karkkilasta. Tätä aivopierua en voi todellakaan vieläkään ymmärtää. Asun Helsingissä ja muutan evakkoon Karkkilaan, keskelle ei mitään ja mahdollisimman kauas työpaikoistani. Veikkaan, että olen jotenkin tuona hetkenä romantisoinut Suomen luonnon vaikutuksen mielen hyvinvointiin, mutta niin. Tulipahan tehtyä.
Karkkilan mökki. Ihana sijainti, upea luonto, koiralla tilaa olla. Ja tilaa oli myös minulla, sillä sieltä mökiltä ei ollut minkäänlaista yhteyttä ulkomaailmaan. Kokeilin Elisat, Teliat, Sonerat ja DNA:t, mutta sama lopputulos, ei kenttää. Mökin lämmitys syksyllä pelkällä puulla oli työläämpää kuin ajattelin, tätä tosin olisi helpottanut toimiva takan ovi. Tästä vielä selvisin. Mutta hiljalleen sähköttömyys, yhteettömyys, hiiren papanat ja aurinkokennoilla toimivat sähköt saivat hiukseni harmaantumaan nokeentumisen lisäksi. Tällä kertaa kävi kuin elokuvissa, juuri kun elän askeettisesti, niin jokin ylempi voima vielä tekee ”autostani” ajokelvottoman. Siinä vaiheessa kävelin keskelle metsää ja istuin kannen päällä hetken miettien: ”mitä vittua nyt taas”.
Ei liene kenellekään yllätys, että luovutin mökin suhteen. Kun menin hakemaan tavaroitani vuokrasuhteen aikana, olivatkin kaikki tavarani kadonneet. Ikään kuin en olisi ikinä mökillä ollutkaan ja hupsista heijakkaa, yhtäkkiä olin keskellä mökkipetosvyyhtiä.
Tässä esimakua tästä tulevasta sekamelskaisesta blogistani, sillä tänään 30 vuotiaana ja viisikymmentäpäiväisenä päätin, että alan tehdä enemmän asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Yksi niistä on kirjoittaminen. Toivon, että sitoudun tähän, kehityn tässä ja saan hymyn tai toivon pisaran edes yhdelle toiselle.
Tervetuloa matkaan.