Huuto kannattaa – aina

”Bhjääääääh” sanoi Alvar tänään lounaalla, kun en antanut hänelle salaattini lisukeleipää (leivässä oli peukalonpäänkokoisia pähkinän paloja). Siis ensimmäinen oikein kunnon protesti, kun homma ei toiminut pienen herran tahtomalla tavalla.

Minua ei huuto juurikaan hetkauttanut, mutta poika oli ehtinyt söpöstellä tarjoilijan puolelleen. Niin sitä sitten tultiin kysymään, mitä leipää Alvar voisi syödä. Koska ”kovaa eilistä leipää” ei ilmeisesti ollut, niin tarjoilija toi ystävällisesti vitriinin kovimman leivän ja näin poika pääsi brezelin makuun. Ja pikkukeisari oli tyytyväinen.

Suolaton dieetti jatkuu taas heti huomenna.