Ensimmäinen neuvolakäynti
Kun mietin, koska paljastan tämän raskauden täällä blogissa, niin yksi vahvasti päätökseen vaikuttanut asia oli raskaudenseuranta täällä Shanghaissa. Meillä on takana vasta yksi äitiysneuvolakäynti, mutta jo nyt on vahva tunne siitä, että niistä tulee tarina poikineen myös tulevaisuudessa kerrottavaksi.
Ihan ensimmäiseksi oli päätettävä, kenellä lääkärillä ajattelin raskausseurantani suorittaa. (Täällä nimenomaan raskautta seurataan gynekologin vastaanotolla – tapa, joka mitä ilmeisimmin tulee amerikkalaisesta raskausseurannasta.) Koska minua ei kiehtonut parin tunnin googlaus Shanghain gynekologeista, kerroin reilusti parille Shanghaissa asuvalle kaverille ja muutamassa minuutissa olinkin lääkärini valinnut. Vähintään yhtä paljon kuin lääkäri, vaikutti valintaan klinikan sijainnin läheisyys: hyvällä ilmanlaadulla voin kävellä tarkastuksiini.
Tekee mieli kirjoittaa, että ”ajan varattuani”, mutta ajanvaraus oli sen verran suurempi show, että ansaitsee oman kappaleensa. Ensimmäisellä puhelulla selvisi, että valitsemani lääkäri, Kirstin, pitää kerran kuussa vastaanottoa Taiwanissa ja että hän myös lomailee helmikuussa juuri ennen kiinalaista uutta vuotta eli juuri ennen Australian matkaamme. Kovin mielellään minulle olisi kuitenkin annettu kyseiselle viikolle vielä aika, vaikka raskautta oli vasta kuusi viikkoa kassassa. Niin aikainen lääkäri ultrineen tuntui kuitenkin jokseenkin turhalle, sillä vaikka vatsassa jotain vialla olisikin, ei asian hyväksi näin varhaisessa vaiheessa voisi mitään tehdä. Siispä varasin ajan viikon 12 tietämille ja painotin vielä kovasti, että sitten haluan niska-poimu-ultran tehtävän saman viikon aikana. (Tätä aikaa varatessani minulle yritettiin vielä kerran kaupata raskausviikolle 8 lääkäriaikaa toiselle lääkärille. Haistan rahan teon..) Tämä aika vielä kerran siirtyi sairaalan toimesta, sillä lääkärille tulikin jo viikkoa aiemmin tiedossa ollut ”kiireinen keisarileikkaus” juuri minun lääkäriaikani päälle (raha haisee taas). Onneksi samalle viikolle sai vielä uuden ajan.
Vihdoin päästään sairaalalle asti. Alvar jäi Ayin huomaan, mutta Olli tuli mukaan – osittain näkemään uuden tulokkaan ultrassa ja osittain kaiken varalta, jos ultran uutiset olisivatkin huonoja. Taksista noustuamme (ilmanlaatu ei tällä kertaa oikein mahdollistanut kävelemistä) kävelimme sairaalan sisäpihalle. Oli rauhallista, kaunista ja prameaa (se sama raha haisi). Koristealtailla seisoi mies puhdistamassa altaan pohjaa ja toinen oli hetken ohjaamassa liikennettä.
Ensivaikutelma portista tullessa. Jäin miettimään, onkohan näiden ulkoaltaiden puhdistus yksin jonkun kokopäivätyö..? Olivat mosaiikkilaattaa, mutta silti kaikki saumatkin näyttivät puhtaille. Mikä on harvinaista täällä.
Onneksi lamppupylväissä oli viirejä, joissa luki sairaalan nimi – muuten olisi saattanut alkaa epäilyttää meidän tulleen kokonaan väärään paikkaan. Olin kuullut, mistä kohdasta pihaa löytyisi vastaanotto, mutta emme kuitenkaan löytäneet oikeaa ovea. Hetken edestakaisin käveltyämme kävimme HYVIN prameassa aulassa tiedustelemassa tietä. Ilmeisesti sairaala pyrkii rakentamaan prameaa julkikuvaansa niin tiukasti, että minkäänlaiset opasteet eivät mahdu pihaan tai edes oviin.
Kuuluisiko meidän mennä vasemmalle
…vaiko oikealle?
Odotusaulassa rekisteröidyin ja hetken odotettuamme pääsimme kätilön haastateltavaksi. Kätilö oli kiinalainen hyvin miellyttävä ja vaikka hänen englanninkielitaitonsa oli hyvinkin puutteellista, ymmärsimme toisiamme ongelmitta. Kun käyntimme aiheeksi selvisi raskaus, hän tiedusteli, että olemmeko käyneet verikokeessa raskauden varmentamassa. Ööö, emme (ei ollut käynyt edes pienessä mielessä). Kätilö hieman kohotti kulmiaan, muttei ääneen sanonut mitään. Pari muuta kysymystä esitettyään, hän uudelleen tiedusteli, että ihanko varmasti emme olleet käyneet missään muussa sairaalassa varhaisraskauden ultrassa tai verikokeessa.
Seuraavaksi kävimme läpi sairaalan tarjoaman raskaudenseuranta-paketin. Jotenkin viikkoon 40 mennessä seurantaan oli mahdutettu noin 15 käyntiä. Minua hieman huvitti, kun viimeisillä käynneillä luvassa olisi supistusten mittailuja – en viitsinyt kysyä, että miksi ihmeessä. En usko varsinaisten synnytyssupistusten jäävän tälläkään kertaa minulta huomaamatta.. Synnytykset ovat täällä kovaa businesta ja sairaalat kilpailevat synnyttävistä äideistä. Vaikka aiomme synnyttää Suomessa, niin sairaalahenkilökunnan asiaa tiedustellessa asiaa, aion ”harkita asiaa” aina Suomen lentoon asti. Kaveri nimittäin vinkkasi, että palvelutaso saattaa muutoin romahtaa, kun en olekaan enää niin hyvää businesta.
Meille tuli vielä esittäytymään sairaalan ulkomaalainen kätilö – ranskalainen lady hienossa Chanel-jakussaan. Totesinkin Ollille, että jos täällä tositoimiin ryhdyttäisiin, niin ottaisin mieluummin rikkinäisen puhelimen kiinalaisen kätilön kanssa kuin tämän naisen. Aina ei kemiat kohtaa. Pääsimme siitä pienen odotuksen kautta ultraan, missä löytyi helpotuksekseni vain yksi vauva, jolla näytti kaikki olevan hyvin.
Virallinen todistusaineisto
Sitten alkoi Odotus. Päästin onneksi Ollin lähtemään heti utran jälkeen töihin, sillä lopulta itse olin valmis vasta paria tuntia myöhemmin. Minä nimittäin odotin ja odotin ja odotin lääkäriäni, joka oli mennyt keisarinleikkausta suorittamaan. Lääkärin saapuessa hän oli kyllä niin kaiken sen arvoinen. Hän oli erittäin miellyttävä ja kotoisin Saksasta, joten osasi hieman suhteuttaa tehtäviä tutkimuksia eurooppalaisen ja jopa pohjoismaisen käytännön mukaiseksi (minun piti muun muassa tehdä valinta kahden vaihtoehtoisen Down-syndrooman seulontakokeen välillä). Sitten tehtiin sisätutkimus(! – nyt jo…? Ilmeisesti amerikkalainen käytäntö tämäkin), tutkittiin rinnat, kuunneltiin keuhkot ja sydän jne.
Lääkärin huone. Valitettavasti kaapinovien timanttinupit eivät kovin selvästi erotu kuvasta.
Lopussa oli vielä verikokeet. Koska minulla on historiaa pyörtyillä verikokeita ottaessa, pyysin suoraan päästä makuulle (viimeksi vastaavassa tilanteessa hoitaja joutui huutamaan viereisestä huoneesta kollegansa taluttamaan minut sängylle, sillä silmissä vain sumeni. Ja toivoi, että josko ensi kerralla sanon suoraan, että otetaan makuulta.). Tämä näytteen ottanut tyttö ei ehkä ihan ymmärtänyt pyyntöni syytä tai sitten hänen asiakaspalvelutaitonsa ovat vain puutteelliset, sillä hän näytteen otettuaan tokaisi hyvinkin piruilevasti, että ”En satuttanut sinua, vai mitä?” ja poistui paikalta. Juu en minä hänen ammattitaitoaan ollut epäillyt…
Maksua vaille valmista. Tästä ensimmäisestä käynnistä tuli hintaa liki 1400€. En voinut kuin ajatella, että onneksi Suomessa kaikilla on mahdollisuus äitiysneuvoloihin. Ja onneksi meillä täällä on vakuutus.