Vanhemmuutta takana liki vuosi ja silti tuo lapsi lyö meidät aina välillä ällikällä. Nyt viimeksi olemme Ollin kanssa äimistelleet näitä Alvarin yöunia. Vielä viikko sitten neuvolassa vähän valittelin ja kyselin vinkkiä, kun pojan heräsi uniltaan vähintään parin tunnin välein. Ihan vain noustakseen istumaan/seisomaan, josta hänet pitää kellistää takaisin makuulle ja taas uni jatkuu.

Viime päivinä öinä homma on kuitenkin rauhoittunut huomattavasti. Poika nukahtaa täällä omassa huoneessa omaan sänkyynsä huomattavasti helpommin kuin Suomessa. Uusi ennätys tuli viime yöltä, jolloin poika heräsi vain ja ainoastaan kerran (1)! Silloinkin aiheesta – toinen jalka oli polveen asti pinnojen välissä jumissa. Pitäisikö tässä suorastaan perua kiinalaiselle uudelle vuodelle suunniteltu reissu, jotta äidin kauneusunet eivät taas kärsisi??!

Vielä oudompi asia on kuitenkin ilmennyt nyt kolmena aamuna. Imetän Alvaria edelleen aamuisin – lähinnä, jotta saisin omille unilleni tovin jatkoaikaa. Haen pojan siis sänkyymme ja hyvällä tuurilla kaikkien unet jatkuvat vielä. Parina viime aamuna Alvar ei kuitenkaan ole mitenkään rauhoittunut maidon saatuaan vaan vielä selvästi väsyneenä könyää kerta toisensa jälkeen istumaan ja itkemään. Siis yhtään mikään ei ole auttanut – ei sylittely, silittely, laulaminen, kaikkea olemme yrittäneet. …kunnes Olli keksi viedä pojan takaisin omaan sänkyynsä –  ja sinne poika on joka kerta nukahtanut alta aikayksikön. Teoria: ei osaa nukkua vanhempien sängyssä kuin totaalisen tissimaitotyrmäyksen turvin. Ja niitä ei nyt sattuneesta syystä tästä baarista enää irtoa.