Havaitsen unohtaneeni liki kaiken ensimmäisestä raskaudesta (ja synnytyksestä), vaikka välissä on vain reilut puolitoista vuotta. Aika kultaa muistot tai evoluutio on vain kehittänyt ihmisaivojen oveluuden huippuunsa.

Vähitellen erilaisia muistoja on palannut nyt uudelleen elämisen kautta:

• Miten hankala sohvalta voikaan olla nousta (ja tämä on vasta alkusoittoa)
• Liitoskivut! Lattialta nousemista saa välillä yrittää useamman kerran ennen kuin onnistun.
• Seisominenkin voi olla raskasta. Mieluummin vaihdan kuulumiset istuen kuin seisten. Uusi haaste tähän on leikkikentällä hengailu, sillä meillä täällä ei ole penkin penkkiä.
• Vessaan! Kylässä, kahvilassa ja yöllä.
• Em. Johtuen, en enää nuku kokonaisia öitä. En enää muistanut, että yöt katkeilevat jo ennen sen vauvan tuloa.
• Kun mikään oma vaate ei enää mene päälle ja nekin, mitkä menevät, kiristävät. Taisin viimeksi käyttää kotona lähinnä Ollin T-paitoja (niitä huonompia, jottei niiden venyminen haittaa).

Salilla Ollin treenipaita päällä. Mutta mitä sitten päälle, kun tuokin alkaa kiristää?

Positiivisesti ajateltuna: krooninen närästys antaa vielä odottaa itseään (sitä en ole unohtanut). Vasta toinen läpipainolevy Rennietä menossa.