En ole vähään aikaan, jos ikinä, odottanut juhannusta niin kovin kuin tänä vuonna.

Juhannusaatto meni rattoisasti Alvarin ukilla. Muut söivät liikaa, minä vielä enemmän – ja tein ainoana illalla iltapalaleivät (koska imetys),

…mittelöitiin seurapeleissä…

…ja ennen kaikkea juhannuspäivänä puettiin ykköset päälle ja haettiin Olli kentältä kotiin. Meitä on taas kolme! 

Etukäteen vähän mietimme, vieläkö Alvar isiään muistaa. Pojan hymy oli kuitenkin niin leveä, että huoli oli aivan turha. Nyt olemme onnellisina kyhjöttäneet neljän seinän sisällä, syöneet hyvin ja katselleet sadetta. Näin on hyvä.