Varpaat rakkaat

Alvar on löytänyt aina niin mielenkiintoiset, hienot, ja jännittävät varpaat. Niitä on kiva ihmetellä ja tutkiskella. Suuhunkin hän niitä yrittää saada vielä siinä kuitenkaan onnistumatta. Aika näyttää, koska poika keksii, että niihin voisi tutustua myös selällään maaten. Siellä jalkojen jatkeena ne silloinkin ovat. Toistaiseksi mennään kuitenkin näin:

kuva-2.JPG

Aloittavatko kaikki vauvat varvastutkiskelun istualtaan? Onko se selällään maaten vain urbaania legendaa? Tämä äiti ei taas tiedä.

Suhteet Oma elämä Höpsöä

Ruokaostoksilla

Muistatteko vielä sen supermarketin, jossa jugurtit ja hedelmät käärittiin erillisiin muovikääröihin ennen kassiin pakkaamista? Me kävimme siellä taas hedelmäostoksilla.

Tällä kertaa mukaan tarttui ihana kypsä ananas – sellainen, jonka rinnalla Suomessa myytävät makeimmatkin ananakset maistuvat valjuille. Tämä aarre oli luultavasti jo kuljetusvaiheessa pakattu kolhuilta suojaavaan verkkoon – samanlaiseen kuin vähän hienommat viinipullot Alkossa, mutta monin kerroin paksumpaan. Koska olin jo estänyt pakkaamasta muut ostokset erillisiin muovikääröihin, kassaneidillä oli sen verran pelisilmää, ettei aarre-ananaksen kohdalla enää edes yrittänyt. Nyt tiskin uumenista ilmestyi kuplamuovia ja silkkipaperin palanen. Serkkua lainatakseni – nyt hei oikeesti.

Puheenaiheet Höpsöä