Soseaika alkoi

Joskus maaliskuussa eräs äitikaverimme kyseli, milloin aioimme aloittaa kiinteiden maistelu. En ollut asiaa kummemmin ajatellut, mutta taisin todeta meidän tuskin pitävän mitään kiirettä.

Niin vain mieli muuttuu, sillä löysin itseni ostamasta Alvarin nelikuukautispäivän kunniaksi kesäkurpitsan. Pojan kasvun tai maidon riittävyyden puolesta meillä ei ole asiassa kiire, mutta ajankohta tuntui meille sopivalta – näin ehdimme kiireettä maistella tai siirtää myöhemmäksi, jos se olisi tarpeen.

 

Ensimmäisellä maistelu kerralla asetimme mummon kanssa pojan sitteriin (tästä myöhemmin lisää, nyt meillä on sellainen sekä Kiinaan että kesäksi kotiin <3) ja laitoimme hänelle ruokalapun kaulaan. Hetken (ja niiden ensi-irvistysten) ikuistamiseksi mummo istui kameran kanssa Alvarin toiselle puolen ja minä lautasen ja videokameraksi muunnetun puhelimen kanssa toiselle.

Ensimmäinen lusikallinen…

Ei irvistystä! Irvistys ei tullut toisella eikä kolmannellakaan lusikallisella – ei ollenkaan!! 

Hetki Alvarilla kesti oppia ruoan liikuttelu suun sisällä (suusta ulos kyllä onnistui) ja nielemistä, mutta jo ensimmäisellä kerralla maistelua saattoi kutsua syömiseksi. Eikä naama värähtänytkään oudosta mausta. Nyt pari kertaa sosetta maistelleena poika syö hyvällä ruokahalulla kuin vanha tekijä.

Kaiken kukkuraksi tänään aamulla myös nokkamukista juominen alkoi sujua. Alvar ensimmäistä kertaa ihan imi mukista maitoa. (Poistin mukista ensimmäisen harjoittelukerran jälkeen ”taika”venttiilin, jotta Alvar ymmärtäisi siellä olevan maitoa.) 

Todiste hyvin sujuneesta treenistä – aloitettaessa tässä oli 50ml maitoa.

Tiedättekö mitä tämä tarkoittaa? Se tarkoittaa illallista rakkaan mieheni kanssa ihan vain kahden!