Täällä ollaan taas

Nyt on viimein tullut aloittaa elämä Shanghaissa eli Kiinassa ollaan taas. Ihana pitkä kesä Suomessa vierähti hujauksessa ja viime lauantaina lähdimme Alvarin kanssa kotimatkalle Shanghaihin. Olli oli palannut kesälomaltaan jo kuukautta aiemmin, joten lensin pojan kanssa kaksin. Hirveästi en etukäteen asiaa stressannut ja hyvä näin, sillä matka meni todella hyvin. Olimme ottaneet pojalle oman paikan, mutta koska kone ei ollut täysi, jätti lentokenttävirkailija viereemme vielä yhden tyhjän paikan. Koneessa saimme vielä neljännenkin paikan käyttöömme, kun penkkirivin toiseen päähän istutettu nuori kiinalaismies vähinäänin katosi jonnekin muualle istumaan. (Täten voin empirian perusteella todeta, että keskimittaiselle naiselle 3,5 penkkiä on optimi nukkumatila – näin ikävät penkinreunat osuvat vähiten häiritsevästi kylkiin.)

Finnairilla palvelu oli muutenkin mitä parhainta ja myös koneessa meidät huomioitiin erittäin hyvin. Erityisesti mieleen jäi miespuolinen lentoemo (lentoisäntä?), joka joka kerta jutteli Alvarille mukavia, piteli poikaa tarvittaessa ja hännän huipuksi toi pojalle oman matkasängyn, jossa poika veteli sikeitä (parissa erässä tosin) monta tuntia. Mukaan olin pakannut Alvarille suhteellisen järeän leluarsenaalin sekä ladannut muutaman lastenohjelman puhelimeeni, vaikka emme muuten ole pojalle televisiota näyttäneet. Kaikkein suurin hitti kuitenkin oli takin ripustuskoukku. Sitä poika pitkään ja hartaasti yritti liki täydellisellä pinsettiotteellaan irroittaa.

Ei koko lento mitenkään oppikirjamaisesti sujunut ja väliin mahtui pariin otteeseen suoraa huutoa. Kanssamatkustaja kuitenkin tiivisti laskeuduttuamme ”teillähän sujui lento hyvin” (tästä kiitokseksi pyysin kyseistä herrasmiestä ensin nostamaan tavaramme hattuhyllyltä ja sen jälkeen pitelemään poikaa, jotta sain meidät noin muuten lähtövalmiiksi).

Etukäteen matkassa minua jännitti eniten, miten selviäisin kaikkien matkatavaroiden (kaksi suurta matkalaukkua, käsitavara, hoitolaukku, turvakaukalo, matkarattaat sekä Helsinki-Vantaalta ahnehdittu kassillinen ruisleipää) ja Alvarin kanssa matkalaukkukarusellilta tullin läpi Ollin ja autokuskin autettavaksi. En vieläkään ihan tarkalleen tiedä miten, mutta jotenkin siitä kai selvisin, kun nyt istun kotisohvalla tätä naputtelemassa.

Kotiin oli kiva tulla, nyt on taas perhe kasassa. Lisäksi Olli oli tehnyt tuhat Ikea keikkaa (yksi olisi riittänyt, jos kaikki olisi mennyt heti putkeen) ja meillä on yleisilmeeltään omannäköinen koti. Aika paljon käytännön asioita tässä vielä on, mutta arki on viimein alkamassa.