One of those days….

Mieheni puhuu usein siitä, kuinka hän saa paljon voimaa minulta. Myhähtelen aina lausahdukselle hymyillen enkä ole koskaan asiaa sen lähemmin ajatellut. Ainoastaan miettinyt lähinnä, että tuo jos jokin on kohteliaisuus ihmiseltä jonka kanssa arjen jakaa. Noh, tällä hetkellä Armas siippani on viikon kalareissulla ja kuinkas ollakaan tuo lausahdus on pyörinyt mielessä ja paljon.

 

 Eilen oli yksi niistä päivistä, jos tiedätte, kun energiaa ei löydy mistään.

Sitä ei yksinkertaisesti ole.

Aamu alkoi parisuhdelehtijutun lukemisesta, aiheena minä ja mieheni (kaikessa absurdiudessaan). Juttu oli hyvä, mutta en voi jostain syystä koskaan olla tyytyväinen itsestäni julkaistuihin kuviin. En vain voi. Miten sitä ihminen voikaan näyttää aina ryhävalaalta ( huomautus: kuvista osa oli sopivasti otettu kallioilla veden välittömässä läheisyydessä), täysin omituisen väriseltä ja erittäin väsyneeltä. Kysyn vaan. Pienenä lisäyksenä näytti siltä kuin minä, suhteellisen isopovinen ihminen, olisin päättänyt juuri tuona päivänä tehdä feministisen valinnan olla laittamatta rintaliivejä päälleni.

Noh, masentunut en tästä missään nimessä, naurahdimme puhelinpalaverin välityksellä yhdessä mieheni kanssa sille kuinka osaammekaan edustaa ja asia oli käsitelty päiväjärjestyksestä. 

Aamukahvin jälkeenkään sänky ei päästänytkään otteestaan. Vettä satoi kaatamalla. Koirat eivät halunneet lenkille vaan tuhisivat vieressä rauhalliseen tahtiin. Muutama jakso New Girliä venyi kahdeksaksi jaksoksi, lounaan ja päivällisen yhdistelmäksi kelpasi vallan mainiosti puolikas suklaalevy ja sarjamaratoonin jälkeen maistuivat päiväunet.

Puoli viideltä se iski. Armoton tympääntyminen itseeni. Nyt, nyt on tehtävä jotain mieltä virkistävää.

Kirjakauppa! Aina hyvä idea. Tukka nutturalle, sipaisu puuteria ja kuplan nokka kohti kaupunkia. Mieti, mieti, mikä on nyt ollut sellainen kirja minkä olet halunnut lukea ja pitkään. Vai pitäisikö sittenkin nyt päätyä siihen aikuisten värityskirjaan, joka lupailee täydellisen zenin. Ei, kyllä nyt haetaan jotain aivan muuta. Ja sitten, kuin tähtenä taivaalta, pokkarihyllyssä se seisoi; Patti Smith: Ihan kakaroita. Loistavaa!

Runollinen mestariteos. Taiteilijaelämää. Rakkauden ja vallankumouksen kesä. 60-70- luvun Brooklyn. Tämä se on. Kirja, joka huutaa energiaa!

Kirjakauppaa vastapäätä näin vaatekaupan ja luontaistuotemyymälän. Tiedostin samantien, että nyt life-myymälään astuminen olisi virhe. Mukaan lähtisi varmasti kilo Spiruliinaa tai jotain muuta ja aivan käsittämätön määrä. Valitsin vaatekaupan ja tein hurmaavat kaksi löytöä; vintagetyylisen paljettihameen sekä rennon farkkuliivin ( kyllä, rennon jopa tämän ryhävalaan päällä). Molemmat reilussa alennuksessa. Voi onnea! Tyytyväisenä suuntasin kohti kotia.

Mennyt päivä toi ennen kaikkea mieleen ajan ennen elämäni rakkauden löytymistä. Muistin elävästi kuinka vaikeaa oli joinakin aamuina käynnistyä. Oli helppo jäädä völlymään, eihän kukaan odottanut mitään, ei ollut välttämättä mitään mitä täytyi tehdä tai missä täytyi olla.. Joten rakas kalamieheni: Annat minulle uskomattoman määrän voimaa. Voimaa olla minä. Ja minä pidän siitä voimasta. 

 

 

pulinaliina

image.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *