Pukkaa mua alkuun

Pukkaa mua alkuun. Sitähän mä tarvitsen, jokainen tarvitsee jonkin verran pukkausta. 

Tässä sitä ollaan, uuden edessä. 

Elämässä paljon ekoja kertoja. Eka kerta tupakkaa, eka kerta sillai säheltäen, eka kerta rakastumisen tunne, eka kerta äidiksi, ja onhan näitä. Ekat kerrat on kivoja. Siemen mahdollisuuksiin.

Tämä eka kerta blogia. 

 

Koetan päästä tähän sisään, ajan kanssa, jotta pääsisin ammentamaan ja joskus ehkä oksentamaan, omat aatokset, oivallukset ja huippukohdat. Ne paskatkin huippukohdat. Nekin on karmeudessaan kivoja.

 

Kokemukset ja mietteet on tervetulleita, vinkit myös bloggailuun. Kaikilla on jollekin jotain annettavaa, jokaiselta voi oppia jotain, jos on valmis siihen. Ilman ennakkoluuloja, asenteita tai rajoja.

 

Hahaa, kuulostimpa mä kliseiseltä. En minäkään nyt aina ole avoin muutokselle! Joskus vaan pitää roikkua kaksin käsin, ja kera kymmenen hampaan vanhassa tavassa, etenkin niissä huonoissa..

Huonoista kyllä pääsee irti, kun sen aika on.

 

No, tässä tämä, palaten. Nyt aamupvä unet, ja uudestaan kohti tätä päivää. On nimittäin aikaa itselle, ei vastuuta lapsista, hetken hengähdys kehitysvaihekaaoksessa.