Itse dietistä

Ajattelin kirjoittaa vähän tästä dietistä millä mä olen.

Elän tällä hetkellä pussiruuilla ja vedellä. Pussien makuja on mm. mansikka, persikka, vanilja, kahvi, sieni-, parsa- ja vihanneskeitto. Lemppariksi on löyty tällä hetkellä vaniljapirtelö ja sienikeitto.

Pusseja saa syödä kolme päivässä, kaksi makeaa ja yhden suolaisen. Lisäksi saa juoda esim. mustaa kahvia ja vissyä ja teetä ja lightlimuja ja mehuja.  Tätä kestää kolme viikkoa, jonka jälkeen on palautumisviikko, jolloin opetellaan syömään oikein, ettei karisseet kilot tulisi heti takaisin, kuten paastossa usein käy. Tarkoitus oisi olla hienossa kunnossa synttäreihin mennessä, jotka on 24.9.

Pussiruokien nimi on ”xtra vlcd”, eli ”Very Low Calorie Diet”. Oon joskus syönyt myös jotain nutrilettei ja sellaisii, mutta nää on huomattavasti parempia.  Maistuu melkein oikeelta ruualta.

Ruuasta saa 500 kalorii päivässä, ensimmäisissä kiloissa tippuu kehoon kertyneet ylimääräiset nesteet, jonka jälkeen keho menee ketoosii. Ketoosi on se tila joka sulattaa rasvan ja vararenkaan.

Vaikeinta on mun mielestä korvata syömisen ja juomisen täyttämät hetket. Tosi usein ihmiset seurustelee keskenään ruuan tai juoman ääressä. Ruuasta on tullut tekemistä ja juomisesta se, miten vietetään kavereiden kanssa aikaa. Toisaalta tää on ollut sinäänsä helpompaa, koska mulla on muutto käynissä para’aikaa. Lisäksi päivänä yhtenä kävimme Marikan kanssa heittelemässä frispiitä. Ja Lauran kanssa kilppareilla ja solkussa.

Aamupaino oli tänään 82,9 kiloa.

Kauneus Oma elämä Liikunta Meikki
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.