Painosta on tullut mulle henkilökohtaisesti arka paikka sen jälkeen kun sitä alkoi kertyä enempi. Kun oli laiha kuin tuulenraiskaama pulkannaru oli ihan sama kenelle painonsa kertoi, koska tiesi  painavansa tosi vähän. Se oli hymytyttöpatsaan kanssa kuin saavutus, että painoi niin vähän. Nyt se on kuin jokin suuri salaisuus, jota varjelen kuin Kinder yllätystään sisuksissaan.

Miehelleni on myöskin kertynyt suloista isämahaa, joka oli jopa muodikastakin muutama vuosi taaksepäin. Hänkin tokaisi, että tarttee vähän painoa pudottaa, joten perheessämme on nyt sitten ehkä pienen kilpailuhenkisyyteni vuoksi haaste heitetty ilmoille, että kumpi tässä projektissa onnistuu. Miksei naisten keskuudessa ole suloista ja muodikasta kerätä pientä uimarengasta lanteillemme?

Lähtöpainot otettiin. Miehillehän yleisesti ottaen se, että on yli ”neuvolapainon” eli 100kg maagisen rajan, on jopa heidän keskuudessaan kova juttu. Siitä ollaan jopa hitusen ylpeitä – rinta nousee kaarelle, ollaan polleita, naureskellaan ja silitellään ylikorostetusti kumpua vyön päällä. Mä taas menin seisomaan vaa´alle hokien mantraa mielessäni ”älä tule paha luku, tule hyvä luku”. No ei se hyvä ollut!

Mies kertoi auliisti painonsa ja tivasi sitä minultakin. Vastaamisen sijaan esitin ärsyttävästi vastakysymyksen ”heitä arvaus?”. Mies arvasi 2kg todellisen painoni alle jonka koukkuun nappasin kiinni kuin hauki rannasta. Miksi?? Miksi ihmeessä koin olennaiseksi valehdella läheisimmälle ihmiselleni painoni? En todellakaan ollut tyytyväinen painooni ja sen oikean luvun sanominen ääneen hävetti.

Podin huonoa omaatuntoa tästä työpäiväni ajan ja aattelin tunnustavani oikean painoni. Mies tuli töistä kotiin ja kertoi silmät tuikkien kertoneensa, että koitetaan saada painoa tässä alas trendikkäästi näin tammikuun teemaan sopien. Ja kuin ohimennen heitti, että kerroin muuten pojille paljonko sä painoit! Siis mitä????? Mun Pandoran lipasta olikin raotettu ja koin samantien semmoisen häpeän aallon ylitseni. Siis mitä se oli tehnyt? Miksi ihmeessä se kertoo mun henkilökohtaisen suurimman salaisuuteni joillekin työkavereilleen??? Ei helvetti! ”Onneksi sanoin sen 2kg alemman painon”-aatos vilahti mielessäni jonka jälkeen olin kuin peura ajovaloissa, paniikissa mihin suuntaan sinkoisin pistämään pääni piiloon! Oli kyllä julma teko! Sain pukahdettua vain tuskaisen parahduksen ”siis mitä???”

No juttuhan vaan paranee! Joo ne kysy heti onko mulla näyttää sun kuvaa ja mä näytin sitten kamerasta sun kuvia. Ei ne uskonu painoasi ja pohtivat olikohan vaaka näyttänyt väärää lukemaa. Mitähän kuvia musta on näytetty ja eikö siellä miehen korvien välissä todellakaan ollut kaikki inkkarit kanootissa? Miten mä enää ikinä voisin jalallanikaan astua itsevarmasti sen duunipaikalle? Ei helkkarin helkkari!

Lihas painaa enemmän kuin läski, mutta ei tätä mun painon määrää voi silläkään oikein kirkkain silmin selittää! Enhän mä usko siihen itsekkään! Mä olin aatellut, että tää laihdustusproggis ois vaan niinku mun ja mun miehen sekä mun ystävien kanssa jaettu juttu, mutta nyt siitä tiesikin sitten myös miehen työyhteisö- kiva! No oon toki lukenut, että asian julkiseksi tekeminen pakottaa tekemään asian eteen vähän enempi, mutta olin kyllä alunperin ajatellut pitää tän pikkusen henkilökohtaisempana hommana. Eihän se paino tai vaatekoko näy kuin itselle, mutta kyllä ohuesti nakertaa ja nyt ne tiesi mun salaisuuden, painoni!!!!

Aloitusmitat on kirjattu kalenteriin ja avuksi otin myös Läskin Salaisuuden eli Fat Secretin, että vähän pysyn kärryllä mitä syön. En rupee siloittelemaan tai tietoisesti pohtimaan mitä syön jotta luvut näyttäisi hyviltä, mutta tosiasia vaan on, että nimenomaan se ruokavalio on se mikä ratkaisee, liikunta vaan tukee kalorivajetta. Niinpä olen syönyt mitä normistikin syön ja merkannut ruokamääriä ylös. Yllättävän paljon sitä saa kyllä syödä normi arkiruokaa versus pikaruokaa. Oon aina nauranu mielessäni, että mikä pointti on ottaa Zero Cola jättihamppariaterian kylkeen, mutta nyt hoksaan! Limsassa on melkoisesti kaloreita…

Aseeni painonhallintaan on siis peruskotiruoka. Jos käydään välillä roskaruualla perheen kanssa niin sitten käydään! Aion nauttia sen suurella nautinnolla, mutta joka päivä ei sovi autokaistalle kurvata ja tiedän senkin tunnustaa Fat Secretiin jolloin näen paljonko vielä voi loppupäivän aikana syödä. En oo karkkihiiri tai kittaa sokerijuomia, alkoholiakaan ei oikeastaan kulu laisinkaan, joten sokerista ja turhista kaloreista irti pääseminen ei tule tuottamaan mitään ongelmaa. Perusrunkoni on syödä neljä kertaa päivässä; aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala. Kun tuun duunista on jo kiireen vilkkaan tehtävä ruokaa harrastaville nuorille, jotta ehtivät treeneihin ja jaksavat 2,5-3h treenit vetää. Siksi välipala jää multa pois. 1700kcal lähden liikkeelle ja katotaan miten alkaa kroppa reagoida.

Liikuntapuoli on tavallaan helpompi. Tykkään liikunnasta ja tiedän saavani siitä hurjasti energiaa! Lähen siis vähän väsyneenäkin treenaamaan, koska aina sieltä kotiin palaa punaposkinen tuikesilmäinen iloinen muikku kotiin! Salille suuntaan kolmesti viikossa ja sen lisäksi käyn kahdesti ryhmäliikunnassa, jossa pääpaino on sykkeen nostatuksessa – hyvää vastapainoa salille. Koira on niin pieni rodultaan, että vaikka sen kanssa lenkkeilee ne ei oo oikein kunnon kävelyjä, hyötyliikuntaa korkeintaan. Onneksi mieskin on innokas kävelijä, joten useamman kerran viikossa tehdään yhdessä koiraton reipastahtinen 5-6km kävelylenkki – parisuhdeaikaa parhaimmillaan! Valitettavasti minä olen se joka joutuu joustamaan miehen vuorotyön vuoksi, mikäli treeniajat muuttuu, tulee peleihin, kisoihin tai turnauksiin kuskaamisia tms, joten tiedän, että on viikkoja kun toi 5xliikkuminen kuntosalin tiloissa viikossa ei toteudu, mutta siinä on tavoite johon pyrin. Kaksi viikkoa oon pystynyt ja aion jatkaa! Hyvällä suunnittelulla tässäkin onnistuu, joudun vaan pihdeillä irrottamaan treenitiedot ajoissa nuorisolta (yleensähän seuraavan päivän peli kerrotaan edeltävänä iltana 23:05)  ja flexiibbelisti soveltaa sitten niiden mukaan omia treenejä!

Olen kaikki-heti-nyt tyyppiä ja tiedän, että mielialat vaikuttaa suuresti tekemiseeni ja varmasti myös syömiseeni. Tämän takia ”suojelen” itseäni enkä aio rampata kattomassa painoa vähän väliä. Haluan ennemmin seurata peilikuvaani ja ottaa pidempiä välejä punnituksiin. Jos vaaka ei näytäkään toivomiani tuloksia tulee joku pirulainen mulle kuiskimaan heti korvaani ”nonni kannattiko?!?” joten meinaan skippaa tän kohdan prosessissa ja yksinkertaisesti en mene niin usein vaa´alle. Kahden viikon aikana painoni on tippunut nyt -2,2kg! JEEEE! Oikea suunta. Oon nyt siis alle sen mitä valehtelin painavani.  Nautin nyt tästä huipputunteesta ja onnistumisen riemusta. Pitää vaan luottaa prosessiin ja jatkaa samaan malliin. Hyvä minä – mä pystyn tähän!

Terveisin Pullero