Proteesiurheilua eli onneksi on piilarit

Kevään mukana tulee aurinko, auringon mukana hinku olla ulkona ja urheilla enemmän. Siinä on taas rillirouskulla sohlaamista.

Onneksi on piilarit, muuten jäisi urheilut urheilematta ja aurinkohengailut hengailematta. Urheilusta tulee turhan hasardia ilman näkökykyä (sokeana liikenteeseen, ei kiitos!), ja kesäpäivät ilman aurinkolaseja taas ovat vähän ikäviä.

Vaikka huonon näön kanssa onkin kaikenlaista optikkokeikkaa ja päänvaivaa, onneksi sentään saa piilolinssit netistä. Tilasin taas puolen vuoden kuukausilinssisatsin Lensonilta, eipä tarvitse sitä taas hetkeen miettiä. Olen kuullut kauhutarinoita menneiden vuosikymmenien piilareista, onneksi kehitys kehittyy ja linsseissäkin on vielä valinnanvaraa. Itse olen mieltynyt kuukausilinsseihin ja reissu- ja rellestämiskäytössä kertakäyttölinsseihin, mutta myös muut vaihtoehdot kiinnostavat.

Hassuinta on ajatella, että näköproteesistahan tässä on kyse. Minulta puuttuu se terävin näkökyky, tarvitsen siis apuvälineen. Piilarit ovat erinomainen keksintö, eikä silmälasipäisellekään enää käy niin kalpaten kuin tuoreen Kuukausiliitteen  mainiossa silmälasijutussa: Ilkka Malmberg luotaa rillirouskujen historiaa ja kaivaa menneisyydestä tosielämän ja fiktion nelisilmärukkia, jotka harvoin naurulta ja nyrkeiltä välttyivät.

Ps: Eipä se urheiluviikko mennyt niin kuin Strömsössä: selkä pamahti jumiin ja olen jo skipannut kaksi treeniä suunnitellusta neljästä näin keskiviikkoon mennessä..