Pää minilomalla

Välillä on pakko antaa periksi houkutuksille ja unohtaa aikataulut, suunnitelmat, dieetit ja työlistat. Esimerkiksi silloin kun ystävä soittaa ja pyytää lähtemään veneretkelle.

Olen suuri regiimien ja rutiinien ystävä, mutta välillä täytyy takakireänkin ihmisen rentoutua. Suunnitelmissa oli tehdä koko lauantai reippaasti hommia ja urheilla, mutta onneksi minut saatiin ylipuhuttua ottamaan fillari alle, hyppäämään Suomenlinnan-lauttaan ja etsimään tie venelaituriin, josta ystävä olisi lähdössä saareen mökille päiväreissulle.

Suunnatessamme ystävän kipparoimana kohti saarta tajusin, kuinka samanlaisia mieli ja ruumis lopulta ovat. Tiukka kuri ja järjestys pitävät kropan kunnossa, mutta kun hetken yrittää tietoisesti venyttää ja hidastaa, alkaa rangasta kuulua rusahduksia ja yhtäkkiä on notkea, virkeä ja skarppi olo. Sama koskee pääkoppaa. Kuuma auringonpaiste ja Helsingin ihana saaristo saivat pollan rentoutumaan erinomaisen nopeasti.

Puhumattakaan siitä, kuinka ihanaa mökillä ja vesillä oli. Otimme aurinkoa, joimme appelsiinikahvia, juttelimme ja vain olimme. Saunoimme ja söimme, seikkailimme lähimetsikössä. Kun illalla laitoimme mökin säppiin ja tallustimme takaisin laituriin, tuntui kuin olisimme olleet matkalla, lomalla, kauemmin kuin alle puoli vuorokautta.

Naama ja rintakehä auringossa kärvähtäneenä jatkoimme vielä ystävän syntymäpäiville Suvilahteen. Hyvä rommi, livebändit ja mukava seura sekä auringon pehmittämä pää saivat tekemään urpoja tanssiliikkeitä ja muutenkin käyttäytymään vallattomasti.

Elämässä pitäisi löytää oikea leikin, levon ja työn suhde. Usein yksi unohtuu ja toista on liikaa. Nyt tuli rautaisannos leikkiä kahden muun kustannuksella, mutta muistutus oli tarpeen: hauskanpito ei ole palkinto vaan perusoikeus.

Ps. Palstalleni on ilmestynyt Toimitus tykkää -tunniste. Kiitos siitä kuuluu paitsi toimitukselle myös ja eritoten teille, rakkaat lukijat. Yritän olla tykkäämisenne arvoinen.