Peloista ja niiden kohtaamisesta

Terveisiä Istrian niemimaalta Kroatiasta! Jos Sloveniassa olin vielä kuin kotonani trekkaamisen ja maastopyöräilyn tiimoilla, niin täällä olen joutunut tunnustamaan sen, että vedessä en ole yhtään samalla lailla kotonani. En suoranaisesti pelkää vettä, ja uin, melon ja snorklaan mielelläni, mutta suhtaudun aina veteen suurella varauksella. Silti ja juuri siksi ilmoittauduin sukelluskurssille.

Lähipiirissä monet ovat hehkuttaneet laitesukellusta, ja minäkin olen haaveillut tutkivani maailman meriä pikkutytöstä saakka. Kahden sukelluskerran ja veden alla kesken regulaattoriharjoituksen saadun paniikkikohtauksen jälkeen oli syytä päättää, ettei sukellus ole minua varten, ainakaan täällä, jossa tekniikkaharjoitukset tehdään rauhattomassa avovedessä. Sukeltaminen oli ihanaa niin kauan kuin ei tarvinnut harjoitella poikkeustilanteita. Oli mukavaa töllistellä mustekaloja ja rapuja, mutta kun yhtäkkiä piti heivata pohjassa regulaattori suusta ja maski oli täpötäynnä vettä, halusi tämä tyttö pinnalle ja pian.

ehkä yksi järkevä tapa kohdata pelkojaan on kokeilla uskaltaako ja todeta missä menevät omat rajat. Täällä on muikeat 37 astetta lämmintä, ja mieluusti otan brunaa ja juoksen rannalla kun matkatoverit sukeltavat luolissa. Maalla on hyvä olla, ja 29-asteiseen veteen kelpaa pulahtaa, kunhan ei tarvitse sukeltaa sen pidempään kuin omissa keuhkoissa riittää virtaa.