Mikä maa, mikä valuutta?
Wien-Bled-Ljubljana-Pula-Zadar-Mostar-Sarajevo-Belgrad-Berliini-koti. Melkein kuukausi hostelleja, hikoilua, naurua ja seikkailuja. Rikki ammuttuja taloja, paniikkikohtaus merenpohjassa, henkeäsalpaavia alppimaisemia ja hienoja ihmisiä pitkin Eurooppaa. Rahat meni, lomakilot karttuivat ja kissa on emännälleen niin vihainen ettei suostu tulemaan pois sängyn alta, mutta kaiken kaikkiaan reissu oli juuri se mitä tarvitsin.
30 astetta tuntui mukavalta alkureissusta, mutta loppuvaiheessa 37 varjossa meni ihan ongelmitta sekin.
Treffasin ihanat matkakumppanini helteisessä Wienissä heinäkuun alussa. Muu porukka oli matkannut bussilla ja junalla puolen Euroopan halki, minä lensin suoraan välietapille. Wienistä jäi päällimmäisenä mieleen hyvä reissunaloitusfiilis ja hostellin naapurikadun kuppilasta ostettu taivaallisen hyvä suklaa-appelsiinijäätelö. Etsin jokaisesta seuraavasta kaupungista päihittäviä jäätelöelämyksiä, mutta ensimmäisen rastin jätski vain oli ihan täydellistä.
Itävallasta matka jatkui Sloveniaan. Ehkä reissun mieluisin kohde oli huimaavan idyllinen Bled Juliaanisten Alppien sylissä. Kirkasvetinen pieni järvi tarjosi hyvät pulikointimahdollisuudet, heti rannalta alkavat jyrkät mäet taas mielettömät vaellus- ja pyöräilymaisemat.
Ljubljanan-etappi meni hieman väsyneissä ja sateisissa tunnelmissa. Slovenian mainio pääkaupunki tarjosi iloisen sattuman: hieno ja karmiva Bodies Revealed -näyttely oli pysähtynyt aivan hostellin lähelle. Aidot ihmisruumiit eri tavoin esiteltynä, viipaloituna ja eriteltynä olivat samaan aikaan todella kiehtovia ja kamalan ällöttäviä.
Reissun pääkohde olivat entisen Jugoslavian maat. Rikas ja sotaisa historia tuntui olevan läsnä joka nurkalla. Kroatiassa nautimme hulvattomista säistä ja Pulan roomalaisraunioista – ja tietenkin siitä merestä, jonka luokse vihdoin pääsimme. Kuten jo aiemmin kirjoittelinkin, oli vakaa aikomus suorittaa avovesisukelluskurssi, mutta sisu meni kaulaan juuri pahimmalla hetkellä keskellä merenpohjaa, ja päätimme yhteisymmärryksessä sukellusopettajan kanssa pistää kurssin jäihin. Kun muut puljasivat luolasukelluksillaan, minä otin kauan kaivattua brunaa rannalla ja snorklailin sydämeni kyllyydestä.
Bosnia ja Hertsegovinasta alkoi reissun historiapitoisin osuus. Tiesin kyllä ennalta Jugoslavian hajoamissotien syiden ja seurausten perusasiat, mutta reissun päällä kaikki konkretisoitui aivan eri tavalla. Mostarin ja Sarajevon luodinreikiä täynnä olevat talot ja hautuumaat, joilla kaikkiin kiviin oli merkattu kuolinvuodeksi 1993, 1994 tai 1995 teroittivat rauhaisan maan kasvatille, kuinka turbulenttia aikaa toisaalla on eletty ihan omana elinaikana.
Pelkkää sotahistoriaa ja militiaa reissumme ei sentään ollut, ei suinkaan. Suuremmassa roolissa oli elämästä nauttiminen ja etenkin hyvin syöminen. Belgrad tarjosi monta hyvää ruoka- ja juomaelämystä.
Matkasimme junalla, bussilla ja lautalla tuhansia kilometrejä, eikä ongelmia tullut missään vaiheessa edes keskellä Serbian öistä maaseutua. Mutta kun otimme lennon takaisin Keski-Eurooppaan, alkoikin mennä päin honkia. Berliinin-visiitti jäi aiottua lyhyemmäksi lentoyhtiön säätöjen takia. Ja kun saimme ahterit tuohon mainioon kaupunkiin päivää myöhemmin kuin suunniteltua, olivat rinkat edelleen jossain Belgradin ja Wienin välillä seilaamassa. Eipä se hauskanpitoa estänyt, ja kun kaupungissa oli monta kaveria, olivat illat pitkiä ja yöt lyhyitä.
On vieläkin vaikea tajuta, että olen oikeasti kotona. Pää lyö tyhjää ja univelka painaa, mutta mieli on kuitenkin hyvä. Reissussa olemisessa ei ole kyse pelkästään suurista asioista, vaan myös pienistä hetkistä: hervottomista naurukohtauksista, Uno-korttien lätkimisestä bussiasemalla, hauskoista yksityiskohdista.
Puuh. Mitenkäs muiden kesät ovat sujuneet?