Yksin jumpassa

Meidän kotikadullemme avattiin eilen uutuuttaan kiiltelevä Puls & Träning -kuntokeskus. Tai siis ”Punsch och träning”, kuten poikaystävä ensi kerran ruotsalaisketjusta kertoessani väärin kuuli.

Avajaistarjouksena keskuksen kaikki pienryhmätunnit ovat tämän viikon ilmaisia, joten ilmoittauduin tapojeni vastaisesti ryhmäliikuntatunnille. Ja kuinkas sitten kävikään: olin ainoa kiertoharjoittelija yksin ohjaajan valvovan silmän alla. Ei muuten ole kivaa ryhmäliikuntaa se.

Ryhmäliikuntatunnin idea on, ainakin minun mielestäni, siinä, että saa joukosta tukea mutta ei tarvitse olla huomion keskipisteessä. Molemmat uupuvat, kun tuoreen salin jumppaan ei vielä ollut eksynyt yhtään muuta sielua. Circuitissa itsessään ei ollut mitään valittamista, kuten ei myöskään sievässä, noin 10 henkeä vetävässä salissakaan. Saatika ohjaajassa, hän erinomaisesti tsemppasi ja ystävällismielisesti treenasi itse mukana, ettei tullut liikaa ”ope tuijottaa” -tunnelmaa. Ja kerrankin sai huomiota omalle tekniikalleen, ainakin!

Nopeasti vilkaisin samalla P&T:n kuntosalipuolelle. Kiiltävää ja hienoa oli, mutta ei minun makuuni. Levytankoja ja -painoja ei ollut laisinkaan, mutta jos fiinit laitteet lämmittävät sydäntä, on hyvin kaupunkilainen kuntoilupaikka varmaankin kokeilemisen arvoinen.

Piti kirjoittamani tänään työn ja harrastusten yhdistämisestä, mutta piti mennä illaksi työkeikalle, niin jäi sekin. Huomenna ehkä sitten.