Jumppatytön epäjumppajuhannus
Täytyy kyllä sanoa, että oli erinomaisen erinomainen juhannus. Odotukset ja suunnitelmat olivat nollassa, mutta silti sitä päädyttiin yöpymään saaressa, juomaan bourbonia kokkoa katsellessa ja kantria kuunnellessa – ja kaupunkiin kapakkaan ilman meikkiä ja piirakkapulikka käsilaukussa.
Juhannus alkoi oksennukset rinnuksella. Puklu ei tosin ollut omaa vaan kissan, joka päätti herättää emäntänsä oksentamalla sänkyyn. Suunta oli tästä pelkkää noususuhdannetta. Ystävät kutsuivat päiväksi ja yöksi Itä-Villinkiin. Tuolta sotilassaarelta, jossa armeijahetsuilla on melkoisen messeviä mökkejä, oli aivan spektaakkelimaisen kivat maisemat, kuten kuvasta näkyy. Juhlaohjelmisto sisälsi niin meressä uimista (hyistä), juomia kuin tolkuttomia määriä ruokaa.
Pääsin myös tutustumaan saaristolaisten omaan kelluvaan valintamyymälään, kun kauppalaiva rantautui. Me ostimme vain jäätelöt, mutta olisipa paatista saanut kaikkea karikkeesta ja mullasta avokadoon ja tacoihin. Tuntui kuin oltaisiin oltu kauempanakin Helsingistä, ainoastaan Vuosaaren tornitalon häämöttäminen ulapan toisella puolella muistutti mantereen ja kotikaupungin välittömästä läheisyydestä. Illalla siirryimme naapurimökin rantaan katselemaan kokkoa, juomaan bourbonia ja kuuntelemaan kantria. Mahtava ilta, mahtavia ystäviä ja mahtavia uusia tuttavuuksia koko rahalla!
Koko juhannuspyhien teema tuntui olevan ruoka- ja juomaöverit. Kun pääsin onnellisena ja kieltämättä kohmeloisena takaisin Kauppatorin rantaan lauantaiaamuna, jatkoin melkein suoraan seuraavien aktiviteettien pariin. Ystäväni Hanna-Maija oli päättänyt kunnon karjalaiseukkona pistää pystyyn karjalanpiirakkatalkoot ja kutsui minut toisena samanmoisena avuksi rypyttämään. Niinpä vaihdoin vaatteet, heitin essun ja pulikan käsilaukkuun ja lähdin piirakkahommiin.
Kuin kunnon ehtoisat emännät pyörittelimme piirakoita ja juorusimme. Meno oli varmaan samanlaista kuin aikaisemmillakin sukupolvilla, tosin en tiedä juovatko oikeat eukot olutta pyörittelyn ja rypyttämisen ohella. Karjalanpiirakoiden tekoon liittyy hienoa perinnettä ja uskomuksia. Moni toki tuntee leukailun siitä, että jokainen piirakka on tekijänsä, no, alapään näköinen, mutta opin uuttakin piirakkatietoa. Jos täyte ja kuoritaikina menevät tasan, ei uusia piirakkatalkoita enää ole tulossa, vaan kuolo korjaa ennen seuraavaa rypytyskertaa. Hui! Onneksi jäi täytettä vähän yli.
Lämpimäiset laukussa lähdimme seuraavaksi ystävän luokse saunomaan. Tuo onnenpekka asuu Kallion korkeimmalla laella, ja talon kattosaunasta ja -terassilta olikin varsin huikaisevat näkymät kaupungin kattojen ylle. Tarkoitus oli vain käydä saunassa ja lähteä sitten pian kotiin, mutta ystävien seura, Torkkelinpuiston hyvä meininki ja spontaanisti syntyneet käännösiskelmämusiikkiesitykset veivät mennessään.
Kun sitten yöllä vihdoin baarireissun jälkeen poljin kotiin, oli fiilis mitä erinomaisin. On oikeastaan erinomaisen mukavaa olla itsellinen aikuinen nainen. Voi mennä saunan jälkeen puunatulla naamalla, täysin meikittä ja tukka laittamatta kapakkaan ja tuntea itsensä silti hyvännäköiseksi. Siellä sitten siemailtiin olutta hymyssä suin, pulikka ja essunnarut veskasta pilkottaen.
Ensi viikko onkin sitten melkoinen rytistys. Vielä pitäisi jaksaa viimeiset duunipäivät ennen lomaa ja samaan aikaan valmistella ensi sunnuntaina koittavaa muuttoa. Sitten kuun vaihtuessa kelpaakin keskittyä uuden kodin laittamiseen ja hyvän fiiliksen kasvattamiseen.