Fillarilla itään
Eli kuinka kannatti elää hetkessä ja päätyä polkemaan reitti Helsinki-Porvoo-Loviisa-Kotka-Hamina-Vaalimaa-Lappeenranta.
Rakas ystäväni, Mahdollisia sivuvaikutuksia -treeniblogia pitävä Miia tuumi päivänä muutamana, pitäiskö sitä polkaista kotiseudulle Lappeenrantaan. Hetken mielenhäiriöstä sanoin että mikä jottei, minähän tulen mukaan. Minä, jonka pisimmät fillarilenkit ovat reilusti alle sadan kilometrin mittaisia ja ilman lastia tehtyjä!
Muutaman päivän päästä sitä oltiinkin jo tien päällä. Valmisteluiksi riitti yksi margaritanhuuruinen iltapäivä, jolloin katselimme karttaa ja tutustuimme mainioksi osoittautuneeseen Fillariopas – Reittejä Helsingistä itään -kirjaseen. Lainasin kaverilta tarakkalaukut, pakkasin mukaan teltan ja kiristin uskollisen ratsuni mutterit. Siinä sitä sitten tehtiin tärskyt maanantaiaamuna Sörnäisten metroasemalla ja lähdettiin liikenteeseen.
Päätimme pitää päivämatkat kohtuullisina, koska kummallakaan ei ole tältä kesältä pidempiä pyörälenkkejä takana (tai minulla ylipäänsä ikinä, Miia sentäs on mankeloinut Berliiniin). Ensimmäisenä päivänä poljimme lounaalle ja terassiolusille Porvooseen, josta ajelimme rauhalliseen tahtiin Loviisaan. Oli hauska vierailla pienissä kaupungeissa, joissa ei tulisi käytyä muuten. Opaskirja kehotti ”tutustumaan paikalliseen elämänmenoon”, mikä tuntui kohtalaisen hassulta ottaen huomioon, että väkeä ei pienissä kaupungeissa näkynyt sitten missään! Loviisasta sentään löysimme avoinna olevan pizzerian, jossa latasimme kännykät ja tankkasimme itsemme ennen leiriytymistä.
Koska oli Miian syntympäivä, haimme pullon kylmää cavaa Alkosta ja korkkasimme sen saatuamme leirin pystyyn. Varsinaisesta eräjormailusta ei kyllä ollut kyse, sillä teltalle löytyi paikka melkein Loviisan keskustasta veden ääreltä. Oli mitä erinomaisin idea ottaa teltta mukaan, sillä sen tarkempia etappisuunnitelmia ei tarvinnut tehdä. Toisena matkapäivänä tämä toteutui käytännössä niin, että levähdetytämme alkuillasta Haminan mainiossa Rytmi-Katissa päätimme lähteä polkemaan viattomasti nimettyä Museotietä ja päätimme jatkaa niin pitkään kuin siltä tuntuu. Haminasta Virojuoelle johtava, 38 kilometriä pitkä Museotie osoittautui aivan kammottavaksi mäkiseksi metsähelvetiksi, jonka aikana usko meinasi loppua moneen kertaan. Hyvän matkaa poljettuamme piti päättää, leiriydymmekö metsään vai yritämmekö kamppailla itsemme Virojoelle saakka. Homman ratkaisi soitto Vaalimaan leirintäalueelle, josta luvattiin lämmittää meille sauna tunnin päästä. Viimeiset 18 kilometriä sitä ei muuta pitkälti ajateltukaan kuin kuumaa saunaa ja kylmää olutta, jota onneksi ehdittiin Virojoelta ostamaan.
Suosikkihetkiäni reissussa olivat varmaankin aamut. Oli mahtavaa herätä teltasta ja kömpiä ulos katsastamaan päivän sää. Ostin taannoin Partioaitan alennusmyynneistä mitä mainioimman Primuksen Eta Solo -retkikeittimen, joka sopii tällaiselle kaupunkilaistollolle erinomaisesti keittovälineeksi. Aamupuurot ja -kahvit keitettyämme pakkasimme teltan kasaan ja lähdimme iloisin mielin jatkamaan matkaa. Kolmantena retkipäivänä päätimme jättää nähtävydet väliin ja polkea suorinta tietä Lappeenrantaan. Vaalimaalta Lappeenrantaan johtavalla tiellä ei onneksi liikkunut kauheasti rekkoja, joten loppumatkakin sujui turvallisissa merkeissä.
Matkalla tuli vastaan moneen kertaan yhteiskuntamme rakennemuutos. Pienet kylät olivat hiljaisia, ja esimerkiksi Vaalimaalta sai ajaa aina Ylämaalle asti ennen ensimmäistäkään tien varrelle osunutta kauppaa, huoltoasemaa tai palvelua. Kuntien kokokin tuntui välillä järjettömältä. Yllä olevan kuvan plakaatti tuli vastaan heti Vaalimaalta lähdettyämme. Ei sitä osannut kyllä ajatella olevansa perillä, kun matkaa Lappeenrannan keskustaan oli vielä noin kuusikymmentä kilometriä. Viimeinen matkapäivä sujui yhdessä hujauksessa, joskin viimeiset kilometrit synnyinkaupunkiin olivat melkoisen raskaita, jos eivät fyysisesti niin henkisesti.
Kroppa kesti reissun yllättävän hyvin. Vasen käteni alkaa välillä kiukutella pidempään fillarin selässä istuessa, mutta pienellä asentojen vaihdolla ja venyttelyllä säteily pysyi kurissa yllättävän hyvin. Jalat olisivat jaksaneet vaikka kuinka, vain ahteria alkoi särkeä iltoja kohden. Häntäluu oli kovilla, ja viimeiset nousut satulaan majapaikkaa etsiessä olivat silkkaa tuskaa. On hienoa huomata, kuinka kroppa pystyy toimimaan uusilla tavoilla ja vielä monta päivää putkeen. Tosin kun keskiviikkona iltapäivästä kurvasin sisaren kotitalon eteen, olin melkoisen tyytyväinen siitä, ettei ihan heti tarvitsisi pyörän selkään nousta. Takaisin Stadiin matka nimittäin kulki autolla sekä ajan että ihmisen säästämisen nimissä.
Varustepuolesta voisin vinkata sen verran, että laatu saattaa maksaa mutta on kyllä sen väärti. Paljon pyöräilevät kaverit ovat toistelleet sanontaa, että on olemassa kahdenlaisia ihmisiä: niillä joilla jo on Ortliebin satulalaukut ja niitä, jotka ostavat jonkin muun merkkiset ja vaihtavat pian Ortliebeihin. Tästä en osaa sanoa juuta enkä jaata, mutta hyvät pelit kyllä olivat. Toiseen laukkuun pakkasin pyöräily- ja retkikamoja, toiseen taas Lappeenrannan-visiittiä varten tarvittavia vaatteita ja duunikamoja. Fillarin etupuolelle viritin Varustelekasta ammoin hankitusta irtotaskusta pienen laukun puhelimelle, lompakolle, eväille ja opaskirjalle. Teltan (Vaude Campo Arco 2P, suosittelen äärimmäisen lämpimästi!) kanssa kokonaislastia oli arviolta vajaat parikymmentä kiloa. Nauroimme katketaksemme matkan varrella, että näytimme aivan sponsoroidulta pyöräretkueelta, vaikkemme sellainen olleetkaan. Meillä on taipumus hankkia samanlaisia vaatteita ja kamoja, ja tällä kertaa oltiin harvinaisen hyvin varustauduttu tiimiasuihin, ihan sattumalta. Meillä on samanlaiset fillarit, Kona Dew Plussat, lisäksi molemmat olivat ottaneet mukaan Dexalin juomapullovyöt ja Sastan kuoritakit (eri mallia sentäs).
Räknäilin, että matkaa tuli muutamassa päivässä taitettua noin 300. Ensimmäisestä pidemmästä pyöräretkestä jäi erinomaisen hyvä fiilis. Ajaminen oli hauskaa seuratoimintaa ja välistä ihanan meditatiivista etenemistä. Lienee tulevaisuudessa syytä investoida omiin satulalaukkuihin ja alkaa tehdä lisääkin reissuja. Sitä ennen aion kuitenkin ottaa telttani ja lähteä autolla reissaamaan vaihteeksi Länsi-Suomeen.