Kun jumppapirkko pynttäytyy

Hei sillä on jotain muuta päällä kuin verkkarit ja lenkkarit!

Kerran pari vuodessa joutuu tällainen vannoutunut housu- ja tennari-ihminenkin laittamaan päälleen koltun ja korkkarit. Tällä kertaa syy tälläytymiseen oli serkun häät. Kyllä sitä tovin mietti vihkimistä puistossa vanhojen tammien alla seuratessaan, että ei näissä kiikkerissä korkkareissa ja ohkaisessa koltussa kauaa selviäisi, jos se äkillinen zombiapokalypsi puhkeaisi kesken vihkitoimituksen. Miten sitä onkin niin kasvanut kiinni pillihousuihinsa, supermukaviin kenkiinsä ja treenikuteisiinsa?

Olemme joskus treenien jälkeen pukkarissa puineet paljon urheilevien naisten ja naisellisten hepenien yhteensopivuutta. Moni isomman epäkäs- ja selkäosaston omaavista treenikamuista valitteli sitä, kuinka helposti olo tulee miehekkääksi juuri silloin kun yllä on niin sanotusti naiselliset vaatteet. Vaikka muuten saakin olla vanttera ja voimakas, niin hienoissa hepenissä sitä helposti toivoisi olevansa tikkumallia. Esimerkiksi tästä käynee taannoinen kohu hiihtäjä Marit Björgenin hauiksesta. Mikäs siinä hiihtäessä, mutta että se on näytillä muissakin tilaisuuksissa! Vaikka oma hauberi on mitätön mestarihiihtäjän käsivarteen verrattuna, on olo paljon paljon kotoisampi verkkareissa ja treenikuteissa.

Välillä on kyllä ihan mukava laittaa nättiä ylle ja panostaa normaalia kahta minuuttia kauemmin naamansa kampaamiseen. Tosin mainitsemisen arvoista tässä juhlatyylissä on se, että kampaus (joka on siis ainoa kampaus maailmassa jonka osaan tehdä), on tismalleen sama kuin joka päivä treeneissä. Eli jotain tuttua ja turvallista sentään oli tälläkin kertaa mukana. Ja vaihdoin 13 sentin korot illan pimetessä mukaviin ballerinoihin. Joku roti sentään.