Poikien ja tyttöjen liikuntaa?

good_time.jpg

Yle uutisoi tänään, että Helsinkiin halutaan yhteiset liikuntatunnit tytöille ja pojille. Huraa, vihdoinkin!

Yhteiset liikuntatunnit olisivat minusta erinomainen idea ja mahdollistaisivat erilaisten lasten nauttimista liikunnasta. Kaikki pojat eivät varmasti pidä kovaotteisesta rymistelystä, eikä kaikkia tyttöjä kiinnosta hissutella. Valtuustoaloitteen tekijän Leo Straniuksen mukaan yhteinen koululiikunta ”tarjoaisi mahdollisuuden yksilöille tehdä juuri niitä asioita liikuntatunneilla sitä mitä kukin kokee mielekkääksi. Se tietenkin vaatisi liikuntatuntien suunnittelun muuttamista, mutta itse ajattelen, että tällainen sukupuoleen perustuva erottelu on vähän menneen talven lumia.” Samaa mieltä, hyvä Leo!

En ole yhtä traumatisoitunut koululiikunnasta kuin moni muu, vaikka kauhulla muistelenkin juoksu-, uinti- ja luistelucoopereitamme, mutta yksi asia minua aina jumppatunneilla hiersi: pojat saivat tehdä kaikkea paljon hauskempaa. Nämä esimerkiksi ovat jääneet kaivelemaan:

Naisvoimistelu. Tyttöjen koululiikunta oli omina kouluvuosinani sievää ja siveää ja kevyttä. Kehärummun tahdissa ympyrää laukkaaminen saattaa kuulostaa 1800-lukulaiselta, mutta näin tehtiin edelleen 90-luvun alussa ainakin Lappeenrannassa. Sitten tuli pakollinen vuosittainen Power Mover ja Aira Samulinin sivuaskel-täp-sivuaskel-täp. Enpä ole kauheasti tanssinut sittemmin. 

Luistelu. Tytöillä on kaunoluistimet. Piste. End of discussion. Edes lukiossa ei saanut tulla hokkareissa liikuntatunnille. Kun eihän niillä saa tehtyä piruetteja ja yhden jalan liukuja. Siinä missä pojat pelasivat viereisellä kentällä lätkää, meidät laitettiin harjoittelemaan kikapoota ja muita vanhojentansseja luistimet jalassa. Kika-vitun-poota. Myös minut, joka ei saanut paria ja skippasi koko tanssit. Eikä osannut ylipäänsä luistella kaunokeilla.

Mailapelit. Siinä missä pojat opetettiin pelaamaan normaaleja joukkuelajeja, tytöt saivat tehdä jotain vedellä jatkettua helpotettua versiota. Pesismailan sijaan saattoi valita ns. leipälapion, sääntöjen kanssa ei ollut niin nökönuukaa, ja pahin kaikista: jääkiekon tai edes jääpallon sijaan pelattiin ringetteä. Jääkiekkoilijan tyttären ja lapsuudessa paljon naapurinpoikien kanssa pelanneen lapsen ylpeys vaan ei taipunut pelaamaan ”tyttöjen jääkiekkoa” mailalla, josta on lapakin sahattu pois, kun ei ne tytöt sitä osaisi käyttää.

Olen välillä leikitellyt ajatuksella ruveta liikunnanopettajaksi. Se olisi muutenkin kiinnostavaa, mutta samalla saisi varmistaa, ettei tulevien veromaksajien tarvitse tanssia luistinkikapoota enää koskaan. 

 

 

hyvinvointi liikunta uutiset-ja-yhteiskunta opiskelu
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.