Infrastruktuurikateus eli sananen pyöräilyn nautinnollisuudesta

Iloista maanantaita!

Vietin aivan mahtavan viikonlopun Kööpenhaminassa. Ystävien, hyvän ruoan, maukkaiden oluiden ja yleisesti erinomaisen fiiliksen lisäksi eräs seikka sai minut halajamaan tanskalaiseksi ryhtymistä entistä enemmän: juuttien pääkaupungissa pyöräily. Vaikka kaupunki ei olekaan kovin tuttu, oli fillarointi käsittämättömän sujuvaa. Autoilijat antoivat tietä, pyöräilijät näyttivät käsimerkkejä (eivät keskisormea vaan kääntymistä ja pysähtymistä), jalankulkijat kulkivat sievästi omilla väylillään. Mikä nautinto!

Helsinkiin päästessä iski akuutti pyöräilyinfrakateus. Miksei meillä ole samanlaisia mahtavia väyliä? Miksi meillä kaikki, niin autoilijat, fillaristit kuin jalankulkijat, vihaavat toisiaan? Miksi meiltä puuttuu pyöräilykulttuuri? Ymmärrän, että monissa muissa Suomen kaupungeissa tilanne on paljon kehnompi ja paljon on menty eteenpäin viime vuosina, mutta silti. Kun pyöräilystä tehdään helppoa ja houkuttelevaa, yhä useampi jättää auton tai joukkoliikenteen matkakortin kotiin ja siirtyy fillarin selkään. Ympäristö kiittää, mieliala kiittää, kansanterveys kiittää. 

Köpiksen katuja suhaillessa minuun iski villi onnellisuus. Polkupyörä on mahtava vapauden välikappale, autottoman paras kaveri ja erinomainen tapa päästä paikasta toiseen ja pysähtyä niin monella välietapilla kuin huvittaa. Samanlaista onnea haluaisin kokea tulevaisuudessa myös meillä. 

//www.youtube.com/embed/ZtX8qiC_rXE

Ps. Jos ja kun metrot ja sporat eivät kulje huomenna, on kaikkien pääkaupunkiseutulaisten syytä siirtyä apostolinkyytiläisiksi tai fillaristeiksi. Mitä useampi valitsee pyöräilyn, sitä parempaa infraa saamme varmasti tulevaisuudessa. Helsingin Polkupyöräilijät yhteistyökumppaneineen järjestää huomenna fillaristien aamupalatempauksen Baanan länsipäässä seitsemästä yhdeksään. Minä ainakin aion ajaa sitä kautta!