Miksi pitää olla aikuinen ja järkevä eli terveiset sairastuvalta

Tiedättekö mikä korpeaa minua tänään?

Se, että tietää mikä on itselle hyväksi. Että tietää niin sanotusti paremmin. 

Tietää olla menemättä treeneihin, koska flunssa ei ota hellittääksen. Tietää jättää Openien kakkoslajin tekemättä, koska hädin tuski pystyy kävelemään rivakasti yskimättä keuhkojaan pihalle. Tietää että on järkevää levätä vielä vähän, vaikka pää meinaa hajota, kun ei ole päässyt treenaamaan yli viikkoon.

Kehon kuunteleminen on hieno ja tärkeä taito, mutta välillä sitä toivoo, että olisi edelleen nuori ja tyhmä ja jättäisi tulkitsematta ja noudattamatta sen lähettämiä pyyntöjä. Viime viikolla treenitauon pitäminen oli vielä helppoa, kun olin hyvän osan viikkoa vuoteenomana. Mutta aivan erilaista aikuista suhtautumista kaivataan silloin, kun treenikassi kuumottelee työpöydän juurella ja houkuttelee lähtemään salille, vaikka väsyttää, yskittää ja ketuttaa yleinen vetelä olo. Hetken teki mieli painaa järkevyys villasella ja mennä salille, jos ei muuten niin siksi että henkisesti helpottaisi. 

Treenittöminä iltoina voi toki keksiä muutakin tekemistä. Antaa aikaa ja huomiota sitä janoavalle hoitokissalle, siivota, edistää kiireellistä suomennosprojektia, suunnitella reilun viikon päässä häämöttävää Sri Lankan matkaa, katsoa Satuhäitä. Ajatukset palaavat kuitenkin alati salille, treenikavereihin, painonnostoon, hikoilemiseen muustakin syystä kuin siitä, että on kuumeessa peiton alla. Jälkitautien pelossa ja yleistä fiksuuttaan sitä jää toki kotiin, mutta helppoa se ei ole.