Miksi bloggaan?
Eli sananen siitä, millaisia periaatteita (höpöjä) ajattelevan naisen treeniblogin takaa löytyy.
Ninan verkkareissa -Nina haastoi kertomaan viisi syytä omalle bloggaamiselle. Kiitos haasteesta, tässä kontribuutioni.
1. Bloggaaminen on kivaa. Perustin blogin reilut neljä vuotta sitten pitääkseni yllä kirjoitusvirettä, kun silloisessa duunissa en ehtinyt kirjoittaa niin paljon kuin mieleni teki. Bloggaamisesta on tullut rutiini ja rakas harrastus. Toisaalta olisi hauska kokeilla monetisoida jorinansa, mutta toisaalta taas nautin kovasti kirjoitteluni vapaudesta ja riippumattomuudesta.
2. Olen tutustunut mahtaviin tyyppeihin. Bloggaaminen on yllättävän yhteisöllistä puuhaa. Olen tutustunut muihin bloggaajiin, kuten esimerkiksi Verkka-Ninaan ja Fitness Führer -Sofiaan, joiden kanssa juodaan kaljaa ja ruoditaan bloggaamista. Olen myös tutustunut blogini lukijoihin, joukkoon mahtavia naisia ja miehiä. Ja kuinka haluaisin tutustua teihin kaikkiin joita en vielä tunne!
3. Blogin pitäminen on opettavaista. Muutaman sadan postauksen naputtelu vuodessa tekee hyvää myös sisällöntuotannon ammattilaiselle.
4. Vanhat kirjoitukset toimivat hyvänä päiväkirjana. On ollut hauska seurata omaa treenitaivaltaan ja muita tötöilyjään. Melkoisesti on ehtinyt tapahtua tämänkin blogin elinaikana: lajeja jos jonkinmoisia, muutamia parisuhteita ja epäonnistuneita viritelmiä, useampia kämppiä, kolme eri duunia ja niin monta reissua että en osaa enää laskea. Vaikka välillä tuntuu että elämässä ei tapahdu mitään navankaivelua jännittävämpää, on hauska selata vanhoja postauksia ja huomata, että kai sitä on jotain tullut tehtyä.
Omasta näkövinkkelistäni syitä oli helppo löytää, mutta kun aloin miettiä bloggaamisen syitä yleisöni näkökulmasta, asia olikin melkoisen paljon mutkikkaampi. Mikä on oma panokseni suomalaiseen blogikenttään?
En ole superurkkasankari kuten Steffi, kestoiloinen inspiroija kuten Ella tai eteerisen valloittava kuten Eeva. En esittele neonvärisiä jumppavaatteita tai jaa pepputreenivinkkejä. En edes muista milloin viimeksi jaoin reseptin. Postaukseni eivät ala kuvilla, joissa litteä maha treenipaidan helman alta pilkottaen katsellaan aamun ensi kajossa ikkunasta kohti tulevaa päivää vihersmoothielasi kädessä. (Sentäs tällä kertaa kuviin osui koira hellyytysarvoa kohottamaan.)
Toisaalta blogini antaa melkoisen hyvän kuvan todellisesta elämästäni: välillä treenataan, välillä ei, välillä kokkaillaan raakakakkuja ja välillä syödään useampi päivä putkeen Mäkkärissä, kun ei univajeeltaan ja kiireiltään muuhun pysty. Välillä opitaan ja kehitytään, usein epäonnistutaan. Välillä melkein kyseinlaistan sen, onko minulla oikeus edes kirjoittaa treenaamisesta ja hyvinvoinnista, kun omat treenit meinaavat huonommilla viikoilla jäädä pariin kolmeen rykäisyyn. Mutta toisaalta tästä päästäänkin viimeiseen syyhyn:
5. Olen aidosti ylpeä siitä mitä teen. Tunnistan itseni omasta blogistani, pöljyyksineen päivineen. Kyllä (höpöjä) ajattelevan naisen treeniblogeja maailmaan mahtuu mielestäni aina yksi lisää.