Älä luule liikoja

Jos jokin on varmaa niin se, että hyvää treenifiilistä seuraa romahdus ennen pitkää.

Maanantai oli erinomainen treenipäivä. Tein uuden takakyykyn 10 toiston maksimin, ja hirvittävä soutua ja burpeita sisältänyt hikijumppa sujui kauheudestaan huolimatta hyvin. Olo oli treenin jälkeen euforinen ja suorastaan kaikkivoipa. Vaan eipä kestänyt auvoa kauaa. 

Vaan jos kerran erehtyy tuntemaan hyvää mieltä onnistumisestaan ja osaamisestaan, saa olla varma että kohta rysähtää ja kovaa. Niinpä tänään tiistaina sitten saikin tehdä rinnallevedon tekniikkaa itkua tihrustaen ja tuskailla käsipainotyöntöjen kanssa. Hetkittäin tuntui niin toivottomalta, että kysyin jälleen itseltäni miksi oikein teen tätä itselleni, päivästä ja viikosta toiseen. 

Crossfitissä vallitsee (ainakin minun kohdallani) eräänlainen Janten laki, joka kyllä muistuttaa, miksi leijuminen ei kannata. Jos kerran erehtyy luulemaan oppineensa jotain, niin kohta on taatusti ikävämpää. Tietenkään kehitys ei voi olla pelkästään noususuuntaista ja jokainen harjoitus onnistunut, mutta tuntuu, että jokaista kunnon onnistumista ja hyvää mieltä seuraa katastrofi. Tunnistatteko tekin, rakkaat lukijat, samanlaisen kaavan?

Ps. Päivän lohtu tuli siitä, että voitin urheilukilpailussa ensimmäistä kertaa sitten neljännesvuosisadan takaisen Hippo-kisan! Sain naisista parhaan ajan 4 x 10 metrin kelkantyönnössä CF Takomon avajaisissa (27 sekuntia). Mitalikahvien paikka!

(Kuvasta kiitos CF Vantaan Hannu Niemiselle, jonka sukunimen olen autuaasti unohtanut, kuva on napattu kesäkuussa CFCH:n ja CFV:n salikisoista.)