Juosten uuteen vuoteen

Ei taida vuosi ihan huonosti alkaa, jos se alkaa juoksemalla.

Vietin vuoden vaihtumista poikkeuksellisissa merkeissä: kotona, kalsareissa, kevytkokista juoden. Ja juosten! 

Edellisen kerran olen viettänyt vuoden vaihtumista kotosalla joskus 2000-luvun alussa, kun selkävaiva pakotti jäämään s-mutkalle sänkyyn. Aina on ollut kemut, jos en ole päässyt vuodenvaihteen hömpötyksiä pakoon tropiikkiin. 

Lienee iän mukanaan tuoma asia, että erilaiset juhlapyhät tulevat ns. pyytämättä ja yllätyksenä. Herään vapun, juhannuksen ja uudenvuoden tuloon muutamaa päivää ennen h-hetkeä ja luotan siihen, että jollakin tutulla on juhlat jossakin. Tänä vuonna en oikeastaan edes jaksanut kysellä, olisiko kemuja ja minne olisin tervetullut. Yhtäältä oli vapauttavaa olla kotona darrasuojassa, toisaalta tuntui siltä että entisestäänkin pienet sosiaaliset piirini pienenevät pian olemattomiin, jos en ikinä jaksa vääntäytyä hippaloimaan.

Lopulta juhla-aatosta tuli oikein rattoisa ja tarpeellinen. Lööbasimme koko illan, kunnes Aki sai idean: juostaan vuodesta toiseen! Sinnittelimme hereillä puoleen kahteentoista, kunnes vedimme lenkkikamat ylle ja painelimme ulos. Oli erinomaisen hauskaa hölkötellä rakettien paukkeessa ja pysähtyä seuraamaan juhlijoita. Lisäksi vuoden ensimmäisten hetkien käyttäminen liikuntaan tuntui mukavalta alkusoitolta toivottavasti erinomaiselle vuodelle 2016. (Tosin kuten yllä olevasta kuvasta käy ilmi, ei vuoden viimeinen ja ensimmäinen lenkki ollut kovinkaan pitkä ja nopea, kun jäimme useampaankin paikkaan seuraamaan ilotulituksia!)

En tehnyt sen ihmeempiä uudenvuodenlupauksia, koska en sellaisiin oikein usko. Vuoden vaihtuminen on mukavan symbolinen ajankohta muutosten aloittamiselle, mutta en keksinyt oikein mitään suurisuuntaista, jota olisin halunnut mennä lupailemaan. Ehkä se kertoo jotain siitä, että elämässä ovat asiat melkoisen hyvin. Treenitavoitteita toki olen itselleni suunnitellut, niistä sitten lisää tuonnempana!