Menolippu pois mukavuusalueelta

Viime viikkojen teema elämässäni on ollut tietoisesti tehdä asioita, joista tulee epämukava olo. Asioita, joiden tekemisen ajatteleminenkin aiheuttaa kevyttä ahdistusta ja joiden tekeminen tuntuu aluksi ihan kamalalta. Miksi?

Mustelmaiset sääret ja varpaista lähtenyt nahka: elämäni hauskin loma!

Ilman sille kamalasti nimetylle epämukavuusalueelle astumista ei oikeasti etene minnekään. Pelkään edelleen thainyrkkeilysparreihin menemistä kuollakseni, mutta silti sparrasin lauantaina seitsemän erää. Muutaman kerran nieleskelin turhautumisen kyyneleitä, mutta sitten kokosin itseni ja lopussa kaikki jo sujui. Perjantaisessa kuntopiirissä tuntui pahalta jo toisen kierroksen kohdalla, mutta silti pakotin itseni tekemään kolmannella varvilla kaikki liikkeet isommilla painoilla.

Kun uskaltaa, ryhtyy tai erehtyy tekemään jotain, mitä mukavuutta ja turvallisuutta hakeva mieli käskee välttämään, on lopputuloksena mielettömän hyvä olo. Sparrin jälkeen tunsin itseni superrohkeaksi ja taas pykälän verran paremmaksi tappelijaksi, ja kun kuntopiirin loputtua tutisevin jaloin hoipuin pukuhuoneeseen, tiesin että ponnistelujen palkkio on parempi mieli ja voimakkaampi kroppa. Ihan aina ei itsensä ylittämisestä seuraa euforiaa, mutta ainakin tietää kokeilleensa.

Urheilun kohdalla omien rajojensa kokeileminen sujuu kyllä, mutta muussa elämässä sen kanssa on vielä työtä. Töissä olen yrittänyt tarttua niihin henkisiin isoihin puntteihin, haastaa itseni tekemään asioita joita normaalisti karttelisin. Inhottavaahan se aluksi on, mutta ei lopulta niin kamalaa kuin luulisi. Asiat kun eivät tule tässä maailmassa tehdyksi muulla tavalla kuin tekemällä.

Millaisia asioita te kartatte, kuntoilussa tai muuten, ja miten pääsette välttelystä yli?