Sananen ihailusta

Olen viime aikoina ihaillut paljon.

Siinä missä nuorena saattoi ihailla ihmisiä, jotka olivat jossain kaukana maailmalla tai aikoja sitten kuopattu, nykyään huomaan ihailun kääntyvän koko ajan lähemmäksi, tuntemiini ihmisiin. Tiedän valtavasti huikeita ihmisiä, jotka ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen persoonallaan, osaamisellaan, taidoillaan, kiinnostuksensa kohteilla, säkenöivällä älyllään tai elämänvalinnoillaan. 

Jostain syystä ihailua on kuitenkin vaikea osoittaa. Haluaisin kertoa näille ihmisille, kuinka ihailen heitä, ja vielä enemmän haluaisin pyytää heitä avaamaan elämäänsä ja ajatuksiaan täällä blogissa teillekin. Mutta kun en kehtaa! Eihän aikuinen saa ihailla!

Toisaalta: miksei sitä voisi kertoa jollekulle ihailevansa tätä? Jos joku kertoisi minulle, että olen tehnyt häneen vaikutuksen jollakin tavalla, olisin valtavan otettu. Itseään kun on vaikea ajatella sellaisessa valossa, että omissa ominaisuuksissa ja toimissa olisi jonkun mielestä ihailtavaa, nehän ovat ihan arkisia juttuja eivätkä millään tavalla poikkeuksellisia.

Ehkä meidän pitäisi kertoa ihailustamme avoimemmin. Kun arvostuksen pääasiallinen ilmaisukeino tuntuu olevan tykkääminen Instagramissa, voi tuntua että maailmassa ihaillaan vain kauniita kasvoja ja pirtsakkaa luonteenlaatua. Ehkä muunkinlaisen ihailun osoittaminen antaisi meille epävarmoille osviittaa siitä, että jos ei ole vahvimmillaan noissa kahdessa edellä mainitussa asiassa, voi silti olla jakoa ihailumarkkinoilla.

(Kuvan minusta Inspiration Blog Awards -tällingissä otti Sofia, jota ihailen muun muassa siksi että hän ei koskaan sano ei hölmöille ideoille ja on yksi terävimmistä tyypeistä joita tunnen.)