Työmatkapyöräilyn matematiikkaa
Täydellinen reitti löytyy monimutkaisen yhtälön avulla.
Kas näin ratkaistaan paras reitti työmatkapyöräilijälle:
Ensin yhtälöön laitetaan tietenkin se tärkein muuttuja a: matkan taittamiseen tarvittava aika. Sen jälkeen otetaan huomioon kaikki muut vaikuttavat tekijät: liikennevalojen määrä, tien päällysteen kunto ja olomuoto, väylän laatu (pyörätie, kevyen liikenteen väylä, ajorata, pyöräkaista), yksisuuntaiset kadut ja pyöräkaistat, mäet, hankalat risteykset, huonon infrasuunnittelun aiheuttamat yllättävät pyörätien katoamiset, reitin tuulisuus, kivijalkamyymälöiden aukioloajat ja niihin vaikuttavat A-ständit kadulla, korkeat kanttikivet sekä koirapuistojen, lastentarhojen ja koulujen läheisyys. Syytä on myöskin ottaa lukuun omat henkilökohtaiset muuttujansa: kunto, työssä vaadittavan edustuksellisuuden tarve (eli kuinka hikisenä töissä kehtaa olla), omien hermojen kestävyys, omistamansa fillari.
Ei tule myöskään unohtaa muuttujan vk, vittumaiset kanssakulkijat, merkitystä: Onko reitillä poikkeuksellisen paljon äärimmäisen hitaasti tai liikennesääntöjen vastaisesti ajavia pyöräilijöitä? Poukkoilevatko jalankulkijat eteen miten sattuu? Kiilaavatko bussit kanttikiveen kiinni? Purkaako aamuruuhkassa odotteleva autokuski turhautumisensa urastaan ja elämästään juuri sinuun ja väistämissääntöjen laiminlyöntiin?
Nämä kaikki tekijät vaikuttavat yhtälön lopputuleman tulokseen m, eli matkan pituus, mutta yhtälöstä voidaan ratkaista myös t, eli turhautuminen. Näiden tulosten suhde ratkaisee lopullisen reittivalinnan. Optimaalisin reitti on m:n ja t:n leikkauspisteessä. Matka on sopivan mittainen, mutta ei aiheuta tieraivoa, vaaratilanteita tai pyörän rikkoutumista.
Tätä yhtälöä olen yrittänyt nyt ratkoa tämän viikon, kun toimisto muutti uuteen osoitteeseen Helsingin keskustassa. Edelleenkään en ole löytänyt sitä täydellistä reittiä. Yhdellä reitillä turhautuminen kanssapyöräilijöihin kasvaa kohtuuttoman suureksi, toisella taas on turhan monta vaaranpaikkaa autoilijoiden keskellä, yhden vaihtoehdon viimeinen kilometri kestää kymmenkunta minuuttia liikennevaloissa seisoskelun takia. Kyllä minä vielä jonain päivänä tämän mysteerin ratkaisen, ja saan ehkä Nobelin matikkapalkinnon työstäni. Sitä odotellessa kokeilen uusia vaihtoehtoja ja esitän julkisen anteeksipyynnön sydämistyneelle Porsche-kuskille, jota vastaan päädyin ajamaan tajuamatta kadun muuttuneen yksisuuntaiseksi.
ps. Kuvassa pilkistävä työmatkafillarini on Pelago Saimaa, joka on ollut minulla kesän testissä ja johon olen umpirakastunut.