Napaläski on poliittista

Miksemme anna vatsanahkan olla vatsanahkaa?

Jaoinkin jo eilen blogin Facebookissa tyrmistykseni Lady Gagan Superbowl-esiintyisen kommentoinnista. Tai siis eihän kommenteissa esiintymisestä puhuta, vaan esiintyjän vatsasta. (Kuva Girls gone strongin Facebookista). 

Ensimmäiseksi suutuin näistä huutelijoista. Millä helvetin oikeudella he kommentoivat Gagan ulkonäköä? Kuinka vieraantuneita nuo ihmiset ovat siitä miltä ihmisen vatsa näyttää? Missä ovat käytöstavat? Mikä ihmisiä vaivaa?

Hetken asiasta höyryttyäni tajusin, että oma ajatteluni ei sekään kestänyt tarkempaa tarkastelua. Ensimmäinen reaktioni nimittäin oli tyrmistys siitä että kehtaavatkin bodysheimata noin hoikkaa naista, jolla on aivan normaalisti käyttäytyvä vatsanahka, ja vasta toiseksi suutuin bodysheimauksesta ylipäänsä. Toisen vartalon kommentoinnin ei pitäisi olla yhtään sen enempää tai vähempää ok, oli sheimauksen kohde sitten minkä mallinen hyvänsä.

Yleensä ohitan napaläskiasiat nopeasti, mutta tällä kertaa asia jäi vaivaamaan. Seuraavaksi nimittäin tajusin, että en todellakaan elä kuten opetan. Puhun usein napaläskin hyväksymisestä mutta ahdistun silti omastani. Meillä oli maanantaina Teräsmeduusojen tiimikuvaukset, joissa maailman parasta (ja kenties ainoaa) karnevalistis-feminististä monilajiurheilujoukkuetta kuvattiin mitä oudoimmissa asuissa, joista yksi koostui mikroshortseista ja topista. Olen lihonut syksystä, ja jostain syystä ajatus pienissä vaatteissa kekkaloimisesta aiheutti ahdistusta. Ettei vain kuvissa housunkauluksen yllä killittäisi muuta ympärysmittaa paksumpaa vatsanahkaa!

Ja juuri tuon ahdistuksen vuoksi oli lopulta niin vapauttavaa olla kuvattavana. Maailma kaipaa enemmän napaläskejä! Ehkä jokaisen oikean vartalon myötä yksi somessa ulvova uuvatti tottuu näkemäänsä ja sulkee suunsa. 

(Lisää kuvauksista ja niiden tuomista ahaa-elämyksistä myöhemmin.)