Bile-Lotta tässä moi

Bile-Lotta tässä moi. Tulin pariksi päiväksi tuuraamaan treeni-Lottaa, kun se lomailee.

No ei vaineskaan. Tulipahan vain eilen juhlittua pidemmän kaavan kautta asiakkaan vuosijuhlissa. Hauskaa oli aamuyöhön, mutta aamulla ei enää kauheasti naurattanut. Miten sitä on joskus kyennytkään käymään kapakassa myös arkena?

Mitä enemmän urheilee ja voi hyvin, sitä kauheammalta juhliminen tuntuu jälkikäteen. Krapulat tuntuvat kahta hirveämmältä, ja muutenkin ahdistaa kun kroppa tutisee ja pää on jäässä. Sain nakuteltua kyllä työpäivän kasaan ihan kunnialla, ja koska juhlimisen syykin oli työliitännäinen, olivat työtoverit ihan ymmärtäväisiä kun en säkenöivään ideointiin koko päivää kyennyt.

Hyvien cocktailien kittaaminen ja loppuillan raa’an bourbonin siemailu valitettavasti kostautuvat. Eritoten jäytää se, että öiden kukkumisen takia ei tänään kauheasti urheilla. Vähän tekisi mieli kokeilla tehdä 60 varpaat tankoon -liikettä kuten treeniohjelmassa luki, mutta eipä ei. Otin jo pitkät nokoset, ja uskon että sänky kutsuu  melkoisen aikaisin. Ruokailutkin ovat menneet miten sattuu. Eilen nautiskelin täysin rinnoin ja vatsoin Groteskin keittiön herkuista, ja tänään ei ole salaatti ollut pahemmin mielessä.

Ennen sitä jaksoi riekkua vaikka kuinka usein, ja vielä viikolla. Iän tuoman viisauden, vaativampien töiden ja hyvinvoinnin kohonneen arvostamisen takia ei kyllä edes tee mielikään juhlia montaa päivää putkeen.

Oletteko te huomanneet liikuntaharrastusten vähentäneen juhlimista? Vai oletteko enemmän work hard, play hard -mäen tyyppejä?