Fillarilla Virossa

Nyt vihdoin katkeaa kesän lähes täydellinen radiohiljaisuus! Neljä lomaviikkoa menivät ohitse viuhuen. Vietin kolmisen viikkoa tien päällä, ja senkin ajan mitä Stadissa maltoin olla, viuhotin menemään pitkin kaupunkia.  

Kesäkuulumiset lienee sopivaa aloittaa ensimmäisen pitkän reissun matkakertomuksesta. Viime kesänä fillaroin toveri Miian kanssa Lappeenrantaan, ja matkalla virisi ajatus polkea tänä vuonna hieman pidempi reissu. Meille ominaiseen tyyliin mitään ei suunniteltu tarkkaan ja laukut pakattiin kaameassa kankkusessa päivää ennen lähtöä, mutta lystiä oli taas senkin edestä, mikä etukäteisplänäyksessä menetettiin.

Viron pyöräretki 2014:

1. päivä: Helsinki-Tallinna-Haapsalu

Aloitimme retkemme rehvakkaasti koko reissun pisimmällä etapilla, vajaalla 140 kilometrillä. Päivä alkoi aikaisin aamulla, kun ajoimme sotaratsut autojen ja rekkojen seassa autolauttaan sisään. Laivamatkustus fillarin kanssa osoittautui yllättävän helpoksi ja vaivattomaksi. Henkilökunta osoitti fillareille paikat autokannen seinustalta, ja sieltä painelimme porsastelemaan aamiaisbuffaan. Tankkaus tuli tarpeeseen, sillä pitkien matkojen polkeminen lasti peräloosterissa vaatii melkoista energiavarantoa.

Sotaratsut lautassa.

Vaivalloisinta tällaisissa reissuissa on ajella täydessä lastissa olevalla fillarilla kaupungissa. Onneksi Tallinnasta oli melko helppo päästä ulos ja itse reitille. Muutaman eksymisen jälkeen paikallistimme Eurovelo 10 -reitin, jota seurailimme lähes koko reissun muutamia oikaisuja lukuun ottamatta. Lähdimme matkaan rehvakkaasti ilman karttaa ja luottaen siihen, että reitit on merkitty hyvin, mutta varmuuden vuoksi kävimme hakemassa Tallinnan liepeiltä bongaamastamme ostoskeskuksesta Viron fillarikartan mukaan. Sille tulikin käyttöä, kun reittimerkinnät välillä puuttuivat ja GPS näytti mitä sattuu.

Pysähdysten tärkein ohjelmanumero jäätelön syömisen ja oluen juomisen ohella oli ottaa pistoolikyykky- ja käsilläseisontakuvia. Tässä allekirjoittaneen tyylinäyte Keila-joasta.

 

Maisemiltaan ja teiltään parasta reittiä oli Tallinnan ja Paldiskin väli. Päällyste oli ajoittain täydellistä, ja ajaminen tuntui puhtaalta nautinnolta. Matkalle sattui komeita kallioita, uimarantoja, Keila-joan idyllinen levähdystauko kartanon ja kosken kupeessa sekä hieno pikkukauppa, jossa jouduimme asioimaan venäjäksi. Vietimme järkälemäisen rumassa neuvostokaupunki Paldiskissa vain lounastauon, ja lähdimme lasettelemaan kohti Haapsalua, jossa oli ensimmäinen yöpaikkamme. 

Ensimmäinen päivä kävi ahterin päälle melkoisesti, ja oli helpotus päästä pystyttämään telttaa leirintäalueelle (jolla muuten oli telttaan asti ulottunut wifi, ei huonompi diili!). Niin väsyneitä emme sentään olleet, ettemmekö olisi pyöräilleet vielä tutustumaan kaupunkiin, jonka piispanlinna saa täydet viisi pistettä lystikkyydestään. Etenkin hieno leikkipuisto kirvoitti lapsenmielisistä fillaristeista hyväksyviä huokauksia. Pizzan ja viinin jälkeen kelpasi simahtaa makuupussiinsa. 

2. päivä: Haapsalu-Hiidenmaa-Saarenmaa

Toinen päivä alkoi pikapyrähdyksellä satamaan, josta lähti yhteysalus Hiidenmaalle. Laivamatkustus saarien välillä on helppoa ja huokeaa, ja lauttaan pääsee käytännössä ajamaan suoraan sisään – ainakin jos tulee satamaan aina viime hetkellä, kuten me!

Ajelimme rauhassa Hiidenmaan poikki. Emme olleet tehneet kovinkaan tarkkoja suunnitelmia reitin suhteen, joten perstuntuma ohjasi meidät monta kertaa erinomaisiin paikkoihin. Sattumalta päätimme tehdä pienen lenkin Kassari-saaren kautta, mikä osoittautui ensiluokkaiseksi päähänpistoksi. Reitillä näki runsaasti eläimiä, törmäsimme Aino Kallaksen kesäasuntoon tehntyyn museoon ja lounastimme erinomaisessa ravintolassa. Yllätykseksemme saarilta oli vaikea löytää uimapaikkoja, ja paras ranta löytyikin Kassarista. 

Päivän päätteeksi menimme vielä lautalla Saaremaan puolelle. Toisin kuin lautassa tapaamamme yhdysvaltalaiset kanssafillaristit, meillä ei ollut aikomustakaan painella Kuressaareen asti yöksi, joten kokeilimme onneamme heti sataman lähellä olevassa kylässä. Majoitusta löytyi pienen säädön jälkeen, ja kohta taas pisteltiin syöden, olutta juoden ja nukkuen keskellä virolaista maaseutua. Tyydyimme alkeellisinkiin oloihin, kunhan pääsi päivän päätteeksi oikeaan suihkuun ja käyttämään leiripaikkojen keittiöfasiliteetteja. 

3. päivä: Saaremaa, Kuressaari

Seuraava matkapäivä oli reissun kevyin. Poljimme kraaterinähtävyyden kautta Saaremaan pääkaupunkiin, viehättävään Kuressareen juhlimaan reissutoverin syntympäivää. Viime vuonna raasu joutui juhlimaan juomalla skumppaa teltassa loviisalaisessa puistossa, mutta tänä vuonna pistettiin paremmaksi ja oltiin oikein sisätiloissa yötä ja syötiin oikeassa ravintolassa.

Pidemmillä reissuilla on hyvä ottaa kevyempiä päiviä pidempien etappien väliin, jos ei fyysisistä niin henkisistä syistä. Oli mukava kierrellä söpöä rantakaupunkia ja istuskella rauhassa ravintolassa. Ilta meni rattoisasti syöden ja juoden ja tietenkin jalkapalloa katsoen.

4. päivä: Kuressaari-Muhu

Seuraavana päivänä mankeloimme pengertietä pitkin Saaremaalta piskuiselle Muhun saarelle. Pengertie oli hieno, mutta Muhu itsessään melkoinen pettymys. Onneksi emme ole pienestä lannistuvaa sorttia matkailijoita, kun 70 kilometrin päivämatkan jälkeen heitimme tavarat leirintäalueelle ja teimme vielä muutaman kymmenen kilometrin ”maisemareitin” saaren pohjoispuolelle. Tie oli hirvittävää pölisevää hiekkaa, ja nähtävyyksienkin kanssa oli niin ja näin. Upeat kalliot osoittautuivat Alppipuistoa ankeammaksi pöpeliköksi, ja rannaltakin löysimme vain meduusoja. Iloisten matkalaisten mieltä ei kuitenkaan onnistunut nujertamaan mikään, vaan loppuilta vietettiin syöden ja erinomaista piemontelaisviiniä juoden leirintäalueella. 

5. päivä: Muhu-Pärnu

Viimeinen fillarointipäivä vei meidät takaisin mantereelle. Sovimme moottoripyörällä Euroopan-turneellaan olevan toveri Tapion kanssa treffit Pärnuun, josta pääsisi näppärästi junalla takaisin Tallinnaan. Bussit eivät Virossa pyöriä ota mukaan, ellei kuski ole hyvällä tuulella ja tilaa löydy, joten juna oli ainoa vaihtoehto sille, että olisimme posmotelleet hirveän päivämatkan takaisin Tallinnaan.

Päivä ja ilta Pärnussa olivat reissun hämmentävintä ja lystikkäintä antia. Pubikierroksen jälkeen päädyimme vielä lämmittämään saunaa majapaikassa, jolloin oli aika tehdä lennosta muutos matkasuunnitelmiin. Pärnun ja Tallinnan välillä kulkee vain kaksi junaa päivässä, eikä aamukuuden junailu tuntunut enää hyvältä ajatukselta, kun kömmimme saunaan kahdelta yöllä kaljapullot kädessä. Jälleen kerran perstuntuman mukaan eläminen osoittautui erinomaiseksi ratkaisuksi, sillä pääsimme viettämään iltaa kunnolla ja nauttimaan vielä puolikkaan päivän kesäisestä Pärnusta. Lisäksi juna-asema ei ollut siellä mihin se kartoissa oli merkitty, joten aikaa asemalle löytämiseen tarvittiin suunniteltua enemmän. Paikallisjunassa oli hyvin paikkoja fillareille, mutta ahdasta junassa oli yhtä kaikki. Reissun jännittävimmät hetket koettiin, kun Linda Linen terminaali ei ottanut millään löytyäkseen. Lopulta kurvasimme Laululavan taakse vain paria minuuttia ennen laivan lähtöä. Kyytiin kuitenkin ehdittiin.

Kokonaisuudessaan reissu oli äärimmäisen onnistunut. Kun poljin Helsingissä satamasta kohti kotia, olin paitsi hulvattoman väsynyt myös huikaisevan onnellinen. Jälleen kerran sitä tajusi, kuinka paljon ystävät, hetkessä eläminen ja tien päällä oleminen tuovat lisää iloa elämään. Vaikka välillä tuntuikin, että kilometrit eivät kulje ollenkaan ja hanuria vihloi luvattoman paljon, unohtuivat ikävät hetket saman tien ja mieli alkoi jo siirtyä seuraavan kesän fillariseikkailuun. Kenties ensi kesänä pääsette lukemaan matkakertomusta Italiasta tai Espanjasta!