Hallitsenko stressiä vai hallitseeko stressi minua?

Pahoittelut hiljaiselosta, kamut. Viikko oli niin hektinen, että iltaisin ei yksinkertaisesti ollut energiaa yhtään mihinkään. Olen kuitenkin huikean ylpeä itsestäni, että pidin itsepintaisesti kiinni treenisuunnitelmasta kaiken kiireen, stressin ja säädön keskellä.

Viikosta ei ole kaksista kuvamateriaalia, joten tässä hyvän fiiliksen kuva viime vuoden vuoristopyöräilyltä Sloveniasta.

Torstai oli erään lähestyvän suuren deadlinen takia melkoisen helvetillinen työpäivä. Päätin kuitenkin jo aamulla, että en suostu siihen, että joutuisin perumaan treenejäni sen takia, että muut eivät ole hoitaneet omia hommiaan ajallaan, joten kuudelta karkasin töistä ja kiiruhdin Crossfit Central Helsingille. Ja kas! Kun tunnin sai ajatella pelkästään omaa tekemistään ja sitä kuinka käsiä polttelee, jaksoi illalla vielä puurtaa pitkään.

Olen paasannut tästä aikaisemminkin, mutta aina välillä on hyvä muistuttaa itseään siitä, ettei työn saa aina antaa nielaista muuta elämää. Ylityöt eivät saisi olla itseisarvo ja niiden korvaamisesta pitää pitää itsepintaisesti kiinni. Jos työkuviot ja työtoverit ajavat välillä hulluuden partaalle, ei pidä hoitaa omia paskoja fiiliksiään syömällä suklaata sohvanpohjalla vaan mennä tekemään sitä mitä oikeasti itse haluaa.

Eilen saatoimme jättiprojektin loppuun ja minä painelin kotiin kesken työpäivän. Miljoona asiaa jäi ensi viikolle, mutta mitä sitten? Tyytyväisempi Lotta on varmasti parempi duunari kuin superkärttyinen, treeneistäkin laistamaan joutunut superväsy-Lotta. Kävin treeneissä, syömässä ihastuttavan illallisen Karun pop-up-ravintolassa ja kokkailin miehen kanssa yömyöhään tämän päivän lounasvieraita varten.

Se siitä filosofoinnista. Nyt äkkiä lenkille ennen kuin ruokavieraat tulevat! Aurinkoista viikonloppua!