Hanskat tiskiin

Mietintöjä siitä, miksei aina huvita ja onko meille jokaiselle se oikea tuolla jossain.

Koko syksy on mennyt urheilumielessä vähän tahmeasti. Mukavaa on ollut, painiminen on sujunut. Silti on ollut jotenkin tunkkaista ja pikkuisen väkinäistä.

En osannut ensin paikallistaa, mistä oikein oli kyse. Olin kuitenkin palannut monta kertaa lauseeseen, jonka eräs kamppailijatoveri lausui painisalin pukuhuoneessa. ”Menin kerran painimaan ja tiesin, että se on siinä.” Brassijujutsu vei entisen jenkkifutaajan mennessään.

Ihastuin kovasti thainyrkkeilyyn, hurahdin painimiseen, kiinnostuin vapaaottelusta. Mutta miksen ollut kokenut tunnetta siitä, että oli löytynyt juuri se oikea laji juuri minulle? Sellainen, josta jaksaisi haaveilla öisin ja jonka ajatteleminen nostaisi innon punan poskille. Onko sitä oikeaa edes olemassa? Entäs jos sellaista ei koskaan tule vastaan?

Välillä sitä ei osaa nähdä ilmeisintä. Kun tällä viikolla pohdiskelin tätä haluttomuuden tunnetta miehen kanssa, tämä sanoi, ”No mitäs jos sä et painisi nyt jos sua ei huvita?” Yksinkertaista, mutta totta. Siksi päätinkin jättää tavoitteellisemman kamppailun hetkeksi pois ja keskittyä fiilistelemään. Ehkä palaan tatamille tosissani jo ensi viikolla, kuukauden päästä tai puolen vuoden kuluttua. Katsotaan.

Tein hieman itsetutkiskelua, ja aloin tehdä listaa, mikä minua kiinnostaa tällä hetkellä:

* kasvattaa lihaksia ja voimaa
* juosta
* kokeilla uutta
* tehdä ryhmässä

Päätös ei ehkä ole suuri, mutta se on merkittävä. Nyt kun olen vapauttanut ajatukseni ja aikatauluni vapaalle häröilylle, alkavat monet uudet kuviot kiinnostaa. Haluankin teidän apuanne, armaat lukijat. Ehdottakaa minulle liikuntaa, oli se sitten sauvakävelyä, spinningiä tai kuviokelluntaa! Minä haluan kokeilla!

ps. Enkä minä kauaa kamppailun parista edes aio pysyä. Sunnuntaille on jo sovittu painitreffit kavereiden kanssa!