Häpsingillään

Viime viikkoihin on pakkautunut hirmuinen määrä elämää ja sen eri osa-alueita. Pieni ihminen on ollut jatkuvasti häpsingillään, sekä hyvässä että pahassa. 

Olen viime aikoina käynyt erityisen paljon keskusteluja. En jutellut, vaan oikeasti keskustellut. Eräs tuoreimmista polveili ties missä ihmissuhteista ja peloista treenaamiseen, mutta kaikki asiat tuntuivat lopulta lomittuvan samojen kysymysten ympärille: halujen ja elämän eri osa-alueiden väliseen balanssiin.

Treenaaminen on tärkeää. Mutta niin on sosiaalinen elämäkin. Työ on tärkeää. Mutta niin on myös lepo. Tarkoituksenmukainen ruokavalio on tärkeää. Mutta niin on nauttiminenkin. Varovaisuus on tärkeää. Mutta samoin on sekin, että uskaltaa heittäytyä jos siltä tuntuu. Palasia on hirmuisen monta, ja kun jonkun kokee tärkeäksi, meinaa sen vastapooli unohtua rytäkässä. Viime aikoina on tuntunut siltä, että olen yrittänyt haalia elämään kaikkia palikoita liiankin isossa mittakaavassa. Elämä on tuntunut pullistelevan saumoistaan. 

Aina välillä luulen, että olen viisastunut sen verran, että osaan jo sovittaa kaikki asiat samoihin 24 tuntiin ja 7 vuorokauteen jossain järkevässä suhteessa. Mutta sitten taas huomaan istuvani pää pyörryksissä ja mieli hyvällä tavalla häpsingillään bussissa aamulla aivan liian vähäisten yöunien jälkeen ja porhaltavani loppupäivän kahvin voimalla, ensin töistä pienimuotoisten jumppakuvausten kautta takaisin kotiin tekemään töitä. 

Mutta kai sekin on jonkinasteista viisautta, että huomaa edes aiempaa nopeammin sen, että kaikkea ei ehdi tehdä samaan aikaan yhtäläisellä höökillä. Siksi tänään ei treenattu kameran edessä höntsäilyn lisäksi, eikä tehdä enää töitäkään. Lienen sen velkaa ruumiilleni, aivoilleni ja kissalle, että vietän loppuillan sohvalla maaten ja jääkiekkoa katsellen.

Olisi kiva tietää, miten muut kokevat eri palikoiden yhteensovittamisen. Oletteko löytäneet jotain hyviä työkaluja siihen, kuinka tasapaino ei aina lipsahda toispuoleiseksi?