Henkistä ja fyysistä kurmuutusta

Voi morjens. Viimeinen vuorokausi ei ole kyllä tuonut kummoisia onnistumisen elämyksiä urheilussa.

Sunnuntai: fyysinen mylläkkä

Lähdin pitkästä aikaa kavereiden kanssa Kisahallille nyrkkeilemään ja painimaan. En muista milloin olen viimeksi kamppailumielessä höntsäillyt, ja sen kyllä huomasi. Päähän sateli iskuja, painimatolla huomasin olevani alta aikayksikön pahassa pinteessä. Viimeisessä nyrkkeilyerässä sitten töpeksin vähän enemmän ja kaveri sai nekattua suoraan nenään. No, ainakin näytin varmaan aika pahikselta kun veri valui suuhun.

Maanantai: henkinen kurmuutus

Olen moneen otteeseen näin syksyllä jo ehtinyt iloita, että en ole vetistellyt edes tempaustreeneissä. Tänään ei kyllä ollut itku kaukana. En lähde tässä erottelemaan mikä tempauksissa tänään sakkasi, tämä kuva summannee sen eleganttiuden, jolla minä yritin tehdä painonnostoliikkeiden kuningasta:

Fyysinen pieksentä on pientä siihen verrattuna, että on henkisesti kanveesissa. Synkimmällä hetkellä harkitsin oikeasti lyöväni painonnostokengät tiskiin ja lopettavani moisen pelleilyn. Mikä ihmistä vaivaa, kun sen pitää ihan vapaaehtoisesti vapaa-ajallaan mennä nöyryyttämään itseään viikko toisensa jälkeen ja vielä maksaa siitä? 

Niin. Eipä sitä osaa ilmankaan olla. Ei siinä auttanut muuta kuin purra hammasta ja pistää nostaen. Lopuksi sain sentään muutaman onnistuneen toiston. Pitää vain toivoa, että jossain horisontissa siintää päivä, jolloin tempaaminen ei ole pelkkää itkua ja hammastenkiristystä. Väittävät kokeneemmat, että sellainenkin on. Pitää luottaa siihen.