Hyvät ja huonot uutiset

Otetaan huonot uutiset ensin:

Meillä oli tänään treeneissä ohjelmassa rinnallevedon ykkönen. Vanha ennätykseni on lähestulkoon vuoden takaa, ja olo riventeossa on ollut luottavainen jo pidemmän aikaa. Olin täysin varma, että ennätys tulee. Boogie oli hyvä, olo voimakas. Entinen ennätyspaino nousi niin kevyesti että olisin voinut vannoa että tangon päissä ei ole mitään. Laitoin uuden tavoitepainon. Olo oli luottavainen. 

Vaan ei. Seurasi varttitunnin kiroilu-, huuto- ja nauramisshow, kun henkinen blokki iski. Useammankin kerran uusi ennätyspaino nousi kaulan tasolle, eli ei olisi tarvinnut tehdä muuta kuin pyöräyttää kyynärpäät alle ja kipaista kyykkyyn. Vaan ei. Otin tangosta pari kiloa pois. Ei auttanut. Otin tangosta parikymmentä kiloa pois. Ei auttanut. Voitte uskoa, että vitutti melkoisen rankasti. 

Ja entä ne hyvät?

En tuhertanut yhtään niin paljon itkua kuin ennen tällaisissa tilanteissa. Muistan, kuinka joskus aikoinaan koin samanlaisen blokin 50 kilon rinnallevedon kanssa. Vuoden verran sain rinnalle vaikka silmät ummessa krapulassa tasan 50 kiloa, mutta en gramman tuhannesosaakaan enempää, pää ei antanut periksi. Jokainen uuteen ykköseen tähdännyt rivetreeni oli pelkkää julkista itkua ja hammastenkiristelyä. Nyt vain vähän vetistelin pukkarissa treenin jälkeen. Mitä edistystä! 

Lisäksi tänään töistä lähtiessä palaverikaveri sanoi miettineensä, oliko minulla olkatoppaukset vai käynkö salilla kun hartiani näyttivät niin leveiltä. Eli onko tämä päivä nyt sitten plus miinus nolla?