Ilmassa on naurua ja sekoamista

Mitä opimme viikonloppuna: ilmapallojen kanssa riehuminen on erinomaista liikuntaa.

Lasten kanssa puuhatessa huomaa, kuinka vähän sitä tulee liikuttua muulloin kuin kalenterista varattuun liikunta-aikaan. Riehaantuminen voi iskeä milloin tahansa, ja sitten nauretaan kippurassa ja hikimärkänä kun on hetken aikaa puuhattu ilmapallojen, pehmoeläinten tai lumikinosten kanssa.

Kotioloissa urheiluton viikonloppu olisi todennäköisesti mennyt sohvalla läppärin kanssa rötvätessä tai kapakassa istuen. Puuhasimme koko viikonlopun kolme vuotta täyttäneen siskontyttöni kanssa kanssa hiki päässä ja naamat virneessä mitä pöhköimpiä asioita. Ilmapalloriehumisessa paloi varmasti kokonainen kermakakkusiivu ja zhu zhu petsiä sohvan takaa metsästäessä ainakin yksi keksi. Kelkkamäen kipuaminen kävi reisitreenistä, ja lapsilla ja liukureilla lastatun pulkan vetäminen oikeasti kävi voimille. Eeppinen Kinect-keilaus isovanhempien kanssa oli paitsi  liikuntaa myös hervottoman hauskaa.

Välillä tekee hyvää unohtaa tavoitteellinen treenaaminen ja puuhastella spontaanisti kaikenlaista mukavaa. Kun painelin siskontytön ja naapurin likkojen muodostaman retkikunnan perässä pulkka ja liukurit kainalossa pitkin metsiä, en hetkeäkään ajatellut että nyt kerätään Heiaheiaan treeniminuutteja ja poltetaan kaloreita. Me vain pidimme hauskaa. Sellaista pitäisi olla enemmänkin.