Isoista ja pienistä muutoksista

Monesti muutokset tapahtuvat huomaamatta. Sitä toivoisi, että jonain päivänä vain yhtäkkiä lopettaisi huonon tavan, kasvattaisi komean hauiksen, unohtaisi kokonaan sen joka ei vain suostu katoamaan ajatuksista, olisi ihminen joka muistaa pakata treenikassin jo illalla ja laittaa sinne myös palkkarisheikkerin ja vaihtopikkarit.*

Valitettavasti monet elämän pienet ja isommatkaan muutokset eivät tule ilmi juhlavin fanfaarein. Sitä vain vahingossa jonain päivänä huomaa edistyneensä asiassa, keskittyneensä johonkin muuhun niin ettei mieltä kaiherra enää yhtä ikävästi, muistavansa pakata palkkarin ja pikkarit edes puolet kerroista.

Eilen aamulla olin niin erinomaisen hyväntuulinen, että oli pakko pysähtyä pohtimaan miksi. Elämässä ei ollut tapahtunut mitään fanfaarein ilmoitettuja muutoksia. Siinä smoothieta – josta muuten on tullut kuin varkain erottamaton osa aamurutiineja – särpiessäni huomasin, että olin tehnyt melkoista edistystä monessakin asiassa elämässäni viimeisen puolen vuoden aikana. Edistys ei ollut suoraviivaista tai välttämättä suurien linjojen selkeytymistä, täsmällisten tavoitteiden täyttymistä, mutta yhtä kaikki asiat olivat paremmalla tolalla kuin ennen. Ja se, jos mikä, on melkoisen hienoa.

Piti säästää tämä kuva erääseen postaussarjaan, jonka käynnistänen sunnuntaina. Mutta jotenkin tämä sopi päivän mietintöihin enemmän kuin hyvin. Siinä sitä vanha napaläskihäpeilijä hengailee pienissä vetimissä ja vielä nauraa itselleen samalla. Tämä kirjoitus on oikeastaan esiosa tulevien viikkojen kirjoituksille, joissa edelleen lähdetään metsästämään pieniä muutoksia, joilla on iso vaikutus.

*Äiti ja muut nettidekkarit: näistä ylimalkaisista esimerkeistä ei pidä tehdä suoria johtopäätöksiä kirjoittajan elämästä. Paitsi ehkä viimeisestä.